Meikin avulla kasvot voi parhaimmillaan loihtia huomattavasti kapeamman näköisiksi.
Moni suomalaisnainen pohtii, voiko kasvojen rypyille tehdä mitään. Onneksi tarjolla on vaihtoehtoja.
Ravinnolla on tunnetusti suuri merkitys myös ulkonäköön ja ennen kaikkea ihon hyvinvointiin. Yksi ruoka-aine etenkin tekee iholle merkittävää hallaa.
Ilmansaasteet vaikuttavat ympäristöömme monella tapaa ja se näkyy yhtä lailla monin tavoin myös kehossamme.
Kevään ja kesän kuumimmat meikkitrendit tarjoavat monipuolisen kattauksen luonnollisuudesta villiin glittersäihkeeseen.
Kauppojen hyllyillä on nykyään tarjolla toinen toistaan upeampaa kosmetiikkaa. Mutta mikä sävy imartelee juuri vaaleaveriköitä?
Jos kasvoistasi löytyy häiritseviä ihokarvoja, joista toivoisit pääseväsi eroon, kannattaa mieleen painaa ihoasiantuntijan vinkit.
Useimman naisen kotoa löytyy lukematon määrä erilaisia kosmetiikkaputeleita. Mutta mistä tietää, ovatko ne vielä tehokkaita ja milloin niistä kannattaa luopua?
Paukkupakkaset voivat olla koettelemus herkälle kasvojen iholle. Muista siis suojata iho oikein.
Toisinaan lomalla kauneus- ja ruokarutiinit saattavat unohtua, mikä taas nopeasti näkyy ihossa. Ammattilaisten nikseillä ihon hehkun saa kuitenkin palautumaan.
Kauniisti muotoillut kulmakarvat tuovat parhaimmillaan silmät upeasti esiin. Kulmien siistimisen ei kuitenkaan tarvitse olla kidutusta.
Meikkivoiteen valinta ei aina ole helppoa puuhaa ja vääränsävyisiin tuotteisiin voikin tahtomattaan kuluttaa pitkän pennin.
Kirkkaan puneiset huulet ovat naisellinen ja aina tyylikäs valinta meikkiin. Punaisten huulten kanssa kannattaa kuitenkin muistaa muutama muistisääntö, jotta lopputulos on paras mahdollinen.
Moni nainen haaveilee kauniin näyttävistä silmistä, ja oikeilla meikkikikoilla ne onkin helppo loihtia.
Kauppojen hyllyillä on nykyisin laaja tarjonta erilaisia kosmetiikkatuotteita. Jos kuitenkin haluat ihollesi hiukan vaihtelua, kokeile luonnonmukaisempaa vaihtoehtoa.
Onko edessä pikkujoulut tai muu juhlailta? Kauneusasiantuntijan helpoilla ohjeilla saat ihosi kukoistamaan.