Radio Novan Kesäaamussa käydään läpi periaatteita. Aamussa puhutaan myös Eskon ja Suvin aamun haasteista studion puolella. Kesäaamun vieraana Ilkka Alanko. Kuuntele Radio Novan Kesäaamu tästä!
Keskiviikkona ihasteltiin erilaisia isovanhempien kutsumanimiä. Poliisit ja hävittäjälentäjät keräävät ihailevia katseita, mutta miten käy radiojuontajalle. Millaisia herkkuja on tänään tarjolla ja millaisen tuloksen Anssi sai sipsitestissä? Entä voiko hämähäkkiä syyttää sakoista?
Kakkutaiteilijan luomukset keräävät ylistystä Instagramissa.
Kolmevuotias Charlie näytti sisukkaan luonteensa, kun kauppakeskuksen Halloween-asetelman tekohämähäkki hyppäsi häntä kohti.
Keskustelut eivät olleet tuottaneet tulosta.
Kuvat levisivät nopeasti sosiaalisessa mediassa.
Trailerilla on miljoonia katselukertoja.
Ilmiö on biologin mukaan tavallinen kuumina kausina.
Netissä leviää video, jossa näkyy satoja hämähäkkejä.
Nicole Kidman pyydysti valtavan hämähäkin.
”Onneksi kakkuun ei eksynyt kuin puolet purkin sisällöstä”, Andreas kertoo.
Video on saanut aikaan monenlaisia reaktioita.
Kuukan mitaliveikkauksessa pieni laskuhärö... mihin soppaan leijonien pienet mausteet hukattiin? Henrik Dötterstötter ja lätkävaimo tuskin kävisivät Saulin tapaan tavisten joukossa ruokakaupassa. "Onko elämä sen arvoista, että haiset ja näytät pa'''''e? Pilveä poltteleva rastapää pakotetaan prinsessaksi ja pakkasta vastaan lähdetään nyrkit pystyssä. Maanantaiaamun parhaat palat linkistä.
Nämä maskeeraukset eivät ole kaikkien mieleen.
Australiassa hämähäkkikammoinen voi joutua koville.
Australialaisnainen ikuisti videolle näyn, joka taatusti puhuttelee kaikkia hämähäkkikammoisia.