Syrjintä saattaa esiintyä esimerkiksi palkkaeroina tai epäasiallisena kohteluna.
Aku Hirviniemen naisille lähettämät asiattomat ja seksuaalissävytteiset viestit ovat nousseet viime viikkoina julkiseen keskusteluun.
Seksuaalinen häirintä on niin yleistä, että suuri osa naisista on koko ajan valppaana sen varalta.
Pete Parkkosella on seksisymbolin maine.
Anna Hanski kertoo Yle Puheella, että seksiehdottelijat toimivat alalla edelleen.
Asianajaja Donna Rotunno sanoi haastattelussa, ettei hän ole koskaan joutunut seksuaalisen häirinnän uhriksi, sillä hän ei ole koskaan pistänyt itseään kyseiseen tilanteeseen.
Naiset ovat kokeneet asiatonta kohtelua keikkojensa yhteydessä, mutta tämä ei ole vaikuttanut heidän elämiinsä sen kummemmin.
Morgan Freeman sanoo, että ei koskaan tekisi tieten tahtoen kenenkään oloa epämukavaksi.
Patela-yhtyeen nokkamies Jarkko Nyman haluaa tavoittaa tuoreella Ruoska-kappaleella seksuaalista häirintää harrastavat.
Suomalaisnäyttelijä kertoo päivityksessään häirintäkokemuksestaan tämänvuotisessa Venla-gaalassa.
Super Seducer -peli on saanut osakseen laajaa kritiikkiä.
Monet gaalaan osallistuvat laittavat rintamukseensa Time's Up -pinssin.
Matt Damonin on katsottu vähätelleen kommenteillaan naisten kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä.
Neon 2:n laulajan mielestä esiintyvän artistin on opittava sietämään kosketteluja yleisön taholta.
NHL:ssä vietetään 100-vuotisjuhlaa ja Anaheim Ducks halusi ottaa osaa onnitteluihin.
Brittiäiti näkee ongelmallisena sadun kohdan, jossa prinssi suutelee nukkuvaa prinsessaa.