Video on julkaistu muun muassa YouTubessa.
Jaot ovat aiheuttaneet runsasta keskustelua sosiaalisessa mediassa.
Ensi vuonna muun muassa rusetit ovat kova sana.
Brittiläisessä pubissa sattui todella hämmentävä tapaus, kun tuoppi poksahti rikki itsestään.
Videon on kuvannut eräs sairaalan työntekijöistä.
Naisen mukaan koira nähdään videolla yhdessä uuden pennun kanssa.
Pariisin Kevät julkaisi julkaisi tammikuunlopussa uuden singlen ja musiikkivideon. Haamupuhelu on ensimmäinen single vielä Musta laatikko -nimiseltä albumilta, joka ilmestyy 24. huhtikuuta.
Eteläkorealainen rap-artisti Psy on tehnyt todellista historiaa Gangnam Style -hitillään.