Traileria on katsottu hetkessä satoja tuhansia kertoja.
Sarjaa ehdittiin julkaista vain yksi tuotantokausi.
Suositulla IMDB-elokuvasivustolla Sweet Tooth on saanut katsojilta arvosanaksi 7,8/10.
Uusissa Star Wars -elokuvissa Chewbacca-hahmoa näyttelevä suomalainen Joonas Suotamo teki Willow-sarjassa pienen roolin.
Chupa-niminen elokuva julkaistaan 7. huhtikuuta.
Troll-nimisessä elokuvassa uteliaat ihmiset herättävät muinaisen jättipeikon, joka kylvää tuhoa.
The School for Good & Eviliä ei suositella alle 13-vuotiaille.
Nyt Netflix on jakanut elokuvasta myös ensimmäisen maistiaisen, joka on saanut katsojilta paljon kehuja.
The School for Good & Evil perustuu Soman Chainanin kirjoittamaan samannimiseen menestysromaaniin.
The Wheel of Time on tänä vuonna eniten katsojia kerännyt ensi-iltasarja Amazon Prime -palvelussa.
Sweeth Toothin päätuottajina ovat häärineet Iron Man -hahmostaan tuttu Robert Downey Jr. sekä hänen vaimonsa Susan Downey.
Novan Aamussa pureudutaan googlen keräämään dataan ja fantasioihin. Tuottaja Markus paljastaa unelmiensa draamakomedian, Minna analysoi näyttelijöiden roolitusta ja Aki selvittää, mikä on F-liiga?