Anssin ja Niinan apuna, tuotantokopissa, istuu Markus. Markus on Nummelasta. Tämä tuottaa hieman hankaluuksia isolla kirkolla...
Alkava kesä tuo muutoksia juna- ja bussiliikenteeseen. Erityisesti koululaisia palvelevissa vuoroissa on poikkeuksia ja supistuksia kesän ajan.
Helatorstai vaikuttaa bussien aikatauluihin. Tarkat aikataulutiedot ja matkaliput saa Matkahuollosta.
Pääsiäinen aiheuttaa runsaasti muutoksia bussiliikenteen aikatauluihin 2.–6. huhtikuuta. Pyhien aikana osa vuoroista jää kokonaan ajamatta, joten pääsiäisen matkoja suunniteltaessa kannattaa tarkistaa aikataulut etukäteen.
Juna- ja bussiliikenteessä on poikkeuksia uudenvuoden ja loppiaisen aikana. Aikataulut kannattaa tarkistaa etukäteen ja varautua muutoksiin. Liput kannattaa hankkia pikaisesti, sillä suositut vuorot täyttyvät nopeasti.
Bussit liikennöivät itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12. poikkeuksellisten aikataulujen mukaan. Itsenäisyyspäivänä matkustavien kannattaa tarkistaa aikataulut etukäteen Matkahuollosta. 
Koulujen alkamisen myötä bussiliikenteen aikataulut muuttuvat. Syksyn aikatauluihin siirrytään porrastetusti 6. elokuuta alkaen.
Matkahuollon piparikampanja on ollut suurmenestys. Matkahuolto tarjosi tänään ilmaisen bussimatkan piparkakkua vastaan. Jaossa oli alunperin 500 bussilippua, joka tuplattiin suuren kysynnän vuoksi. Lähes kaikki ilmaismatkat on jo käytetty.
Bussit liikennöivät itsenäisyyspäivänä perjantaina 6.12. poikkeuksellisten aikataulujen mukaan. Itsenäisyyspäivänä matkustavien kannattaa tarkistaa aikataulut etukäteen Matkahuollosta.
Pyhäinpäivää vietetään lauantaina 2.11. Pyhäinpäivä vaikuttaa bussiliikenteen aikatauluihin viikonlopun aikana, joten aikataulut kannattaa tarkistaa ennen matkaa.
Koulujen alkamisen myötä bussiliikenteen ja junaliikenteen aikataulut muuttuvat. Syksyn aikatauluihin siirrytään porrastetusti 8. elokuuta alkaen. Junaliikenteessä syksyn aikataulut käynnistyvät 12. elokuuta lähtien.
Bussiliikenne siirtyy kesäaikatauluihin pääosin maanantaina 3. kesäkuuta. Kesäaikataulut tuovat muutoksia erityisesti koululaisia palveleviin vuoroihin, joista osa jää tauolle koululaisten lomakauden ajaksi.
Veolian Vantaan ja Keravan bussivuoroja ei ajeta tänään työnseisauksen vuoksi, kertoo Helsingin seudun liikenne HSL.
Vantaalla linja-autokuljettajien ulosmarssi häiritsee bussiliikennettä aamuliikenteen alusta alkaen.
Pyhäinpäivä lauantaina 3. marraskuuta aiheuttaa muutamia poikkeuksia junien ja bussiliikenteen vuoroihin. Aikatauluihin kannattaa tutustua ajoissa.
Talviaikaan siirtyminen ensi sunnuntaina vaikuttaa joidenkin yö- ja lähijunien kulkuun. Aikatauluihin kannattaakin tutustua etukäteen.