Iltalehden mukaan miehellä on vielä maksamatta 14 000 euroa uhreille kuuluvista korvauksista.
Smithin asunto Helsingin kantakaupungissa on mennyt kaupaksi.
Kasmir keskusteli Radio Novan Iltapäivässä viime kevään kohusta, johon hän joutui osalliseksi.
Etu-Töölössä sijaitsevan asunnon myyntihinta on 290 000 euroa.
Kasmir kertoo Helsingin Sanomille piilottelevansa tällä hetkellä kotonaan Haippirinki-viestiryhmän aiheuttaman somevihan takia. Pelkkä kaupassa käyminenkin tuntuu ajatuksena liian pelottavalta.
Entinen suosikkijuontaja sai tuomion Helsingin käräjäoikeudesta viime tiistaina, mutta syyttäjä pitää tuomiota liian lievänä.
Poistuminen johtuu Axl Smith -skandaalista, jonka yhteydessä artistin nimi on noussut esiin.
Smith sai tuomion salakatselusta eilen.
Smith sai tuomionsa eilen Helsingin käräjäoikeudessa.
Tuomio kerrottiin Helsingin käräjäoikeudessä tänään.
Smithiltä vaaditaan suuria korvauksia.
Asianomistajat vaativat yhteensä yli 170 000 euroa Axl Smithiltä, uutisoi Iltalehti.
Tänään maanantaina on viimeinen virallinen istuntopäivä, jolloin käsitellään Axl Smithin salakatseluvyyhtiä. Tästä ja uhrien kommenteista uutisoi Ilta-Sanomat.
Oikeudenkäynti jatkui Helsingin käräjäoikeudessa eilen.
Oikeudenkäynti käydään suljetuin ovin.
Helsingin Sanomien mukaan epäillyt kuvaukset ovat tapahtuneet miehen kotona.