Varoituksia on annettu ainakin iltaan saakka.
Ilmiöt
11 päivää sitten
Vaikeiden sääolosuhteiden odotetaan jatkuvan.
Ilmiöt
15 päivää sitten
Rankkasateet ovat saaneet muun muassa metron tulvimaan.
Ilmiöt
18 päivää sitten
Tulvien vuoksi lentokenttäkin jouduttiin väliaikaisesti sulkemaan.
Ilmiöt
5 kuukautta sitten
Hiihtolomaviikon aikana hotellin tiloihin ilmestyneet pikkuruiset ankkahahmot ovat ihmetyttäneet henkilökuntaa.
Ilmiöt
5 kuukautta sitten
Espanjan edellisestä tuhoisasta tulvasta on vasta pari viikkoa.
Ilmiöt
9 kuukautta sitten
Ankankoivista löydettiin salmonellaa viranomaisnäytteenotossa.
Ilmiöt
9 kuukautta sitten
Tuhansia rakennuksia on tuhoutunut.
Ilmiöt
11 kuukautta sitten
Sadekertymä voi nousta useisiin kymmeniin millimetreihin.
Ilmiöt
11 kuukautta sitten
Rankkasateet jatkuvat yömyöhään.
Ilmiöt
noin vuosi sitten
Ensimmäinen Aku Ankka -lehti ilmestyi Suomessa joulukuussa 1951.
Ilmiöt
noin vuosi sitten
Radio Novan Aamussa Minna pitää Kimmolle oppitunnin Aku Ankan sukulaissuhteista, sekä Minnan ja Kimmon eilinen kauppalista idea on ottanut tuulta purjeisiin. Studiossa Kimmo ja Minna tutkivat mistä he saavat itseensä asennettua pelottavat mikrosirut, mutta miksi Kimmo on nuorempana piilotellut äidiltään, ja mitkä ovat Minnan Top-3 miesnäyttelijät? Kuuntele Iltapalat tästä!
Radio Novan Aamu
noin vuosi sitten
Radio Novan Aamussa Kimmo haluaa Minnan ja tuottaja-Markuksen avioerolapseksi ja auton tankkaamatta jättäminen aiheuttaa Minnalle reaktioita. Tuottaja-Markuksen lapsi ei halua hedelmiä ja tulevaan inssiajoon liittyen saada sähköpostia, kuuntele Iltapalat tästä!
Radio Novan Aamu
noin vuosi sitten
Millaisia tankkaajia Minna ja Kimmo ovat? Entä miten kävi Kimmon eilisen pissahädän? Minna on perehtynyt funikulaarin toimintaan, millaisia iloisia uusia hänellä on tänään kerrottavana? Studiossa puhututtaa myös liikkumattomuus ja Kingis jäätelöt.
Radio Novan Aamu
yli 2 vuotta sitten
Aamuvirkut arvuuttelivat Markuksen top 3 ärsyttävimpiä pikku tapaturmia. Minna kertoo suorituspaineista ja lapsuuden muistoista. Mutta mistä Kimmo haluaa somettaa?
Radio Novan Aamu
yli 2 vuotta sitten
Sauli Koskinen joutui jekutuksen kohteeksi Saara Aalto pränkkää Suomea -ohjelmassa.
Podcast
yli 2 vuotta sitten