Radio Novan Aamussa Minnaa tuuraamassa oli tuottaja Markus. Miehet punastelivat studiossa kilpaa niin kuulijoiden kommenteista, kuin myös viikonlopun jättämien jälkien takia. Akilla oli ongelmia nappien, tappien ja kuppien kanssa. Markus hämmästytti tarinankerronnalla ja sai yhdistettyä meressä olevat pussit, Renny ja Johanna Harliniin. Kuuntele Jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamu aloitti perjantain kauhealla rynkytyksellä. DJ AkiL antoi esimakua illan ohjelmasta, sekä niksipirkka vinkkejä jaettiin puolin ja toisin, mutta tuottaja Markuksen niksi oli pohjat. Akin vauhdikas ruokavinkki ei saanut kannatusta, joten pöytään lyötiin uudet ideat ja Minna koki samaistumista jauhopussiin voimien lopahtaessa. Kuuntele Jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamussa mietitään, kuka on keksinyt Teslan torvelle kiusallisen äänen. Minna koki tunteikkaan hetken sudokuja tehdessä. Joulumies-Aki ilmestyi studioon nostattamaan tunnelmaa ja yritti käännyttää automies-Markusta uuteen kulkupeliin. Kuuntele Jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamussa Aki kamppaili asenneongelman ja kesäaikataulujen kanssa. Tuottaja Markus oli kuullut häkellyttävän vinkin kahvinkeittoon. Minna puolestaan sai tarpeekseen Akin kutsujen jakelusta työpaikalla ja antoi siitä hyvästä henkistä litsaria herralle. Kuuntele Jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamussa saatiin vihdoin pitkään kestänyt siman valmistusprosessi päätökseen, mutta mikä simoista oli se oikea? Akin sykettä nostatettiin heti aamutuimaan. Minna puolestaan tarttui tahtipuikkoihin ja työnsi DJ AkiL sivuun. Kuuntele Jälki-istunto tästä.
Radio Novan Aamussa mietittiin mistä Akille saataisiin tsebat, että mies pääsisi liikkumaan vaivattomasti. Tarvitseeko lepyttelyyn kalliin lahjan vai riittääkö pieni ele? Minna ja Aki muisti Markuksen nimipäivän, mutta ei tarjottavia. Onneksi nimppari sankari hankki ne tiedostamattaan ihan itse. Kuuntele Jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamussa suunnitellaan tulevaa Akin päivää eli olisiko se suolaista vai makeaa herkkua koko kansalle merkittävänä päivänä. Millaisia ensimmäisen maailman ongelmia ongelmia Minna koki ennen töihin lähtöä, kuuntele Jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamussa tehtäväksi tulee lähetyksen jälkeen lähteä avantoon ja saunaan ei ole pulahduksen jälkeen asiaa, mutta Radio Novan Päivän Niina Backman tarjoaa yllättävän käänteen. Aki ja Minna suunnittelevat tuottaja Markukselle kostoksi mahdotonta tehtävää Kainuussa. Kuuntele Jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamu on tehnyt uusiksi legendaarisen Kummeli - sketsin. Aki ja Minna tekevät nimitestejä ja tuottaja Parta - Markus tuo lisäinfoa Landerallista, kuuntele Jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamussa ollaan sinivalkoisissa tunnelmissa. Aamulta saadaan vinkkejä asunnon viilentämiseen ja Minna hemmottelee työkavereitaan. Aki on syönyt jalat altaan ja Parta-Markus hehkuu onnellisuutta. Kuuntele Aamun jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamussa tasapainotellaan hyvien keittolounaiden hinta-vauhtisuhteita. Siirtymäriitit aiheuttavat kismaa Aamussa ja Akin mukaan, jokaisessa miehessä asuu pieni Seppo. Kuuntele Aamun jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamussa pohditaan, mihin kaikkeen teknologia antaa mahdollisuuksia. Minnan vhs-kasetti naurattaa, Aki päivittelee, mihin ihmiskunta on menossa ja Parta-Markus ei ruuasta kieltäydy! Kuuntele Aamun jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamussa muistellaan menneitä. Ylimääräiselle pätäkälle löytyy monta eri käyttökohdetta ja mukana myös Kuukan ätmäkkä. Kuuntele Aamun jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamussa valmistaudutaan historiallisiin EM-kisoihin. Aki on vitsikkäällä tuulella ja Minna haikailee kenkäostoksille muotivillityksen mukaan. Kuuntele Aamun jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamussa kerrotaan suuria uutisia. Aki luottaa Suomen menestykseen MM-kisoissa ja Minnasta on tullut pällistelijä. Aamun luottopakki Parta-Markus on käynyt piikillä ja Aamussa mukana myös päivän Ruokavinkki. Kuuntele Aamun jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamussa annetaan huikeita katselusuosituksia. Minnalle löydettiin uusi harrastus ja Akille harmaita hiuksia aiheuttaa raastepöydän epäkohta. Kuuntele Aamun jälki-istunto tästä!