Elokuva saapuu valkokankaille 18. helmikuuta 2026.
Viihde
21 päivää sitten
Finlandia-ehdokkaat puolestaan päättää jokaisen kategorian oma valintalautakunta.
Ilmiöt
3 kuukautta sitten
Kremlin tiedottaja on kehottanut tutkimaan onnettomuuuden läpikotaisin ennen vastaavia väitteitä.
Ilmiöt
6 kuukautta sitten
Poimimme tänä vuonna julkaistuista elokuvista neljä leffaa, jotka ainakin kannattaa katsoa.
Viihde
6 kuukautta sitten
Vilkkumaa bändeineen lähtee ensi vuonna kattavalle klubikiertueelle.
Musiikki
6 kuukautta sitten
Kotimaiset elokuvat menestyivät tänä vuonna erityisen hyvin.
Viihde
6 kuukautta sitten
Kotimaiset elokuvat ovat keränneet lipputuloja tänä vuonna yhteensä noin 25,5 miljoonaa euroa.
Viihde
7 kuukautta sitten
Konsertti järjestetään Helsingin Musiikkitalossa ensi keväänä.
Musiikki
7 kuukautta sitten
Tuoreen musikaalin nimi aukeaa Vilkkumaan mukaan vasta katsomossa istuessa.
Musiikki
8 kuukautta sitten
Papukaijojen käytös on seurausta metsien hävittämisestä.
Ilmiöt
9 kuukautta sitten
Myrskyluodon Maijan katsojaluvut kasvavat yhä neljän kuukauden jälkeenkin.
Viihde
noin vuosi sitten
Kaija Koo kertoo Sunnuntaibrunssi-podcastissa äitiydestä, joka alkoi yllättäen.
Radio Novan Sunnuntaibrunssi
noin vuosi sitten
Radio Novan Aamussa Minna käsittelee fiktiivisiä miljonäärejä ja Kimmo tuo elokuvasuosituksen. Tuottaja - Markus kyselee faijojen asusteista ja ruoditaan rippituolissa otsikolla: "Rahaa vai rakkautta", kuuntele Iltapalat tästä!
Radio Novan Aamu
noin vuosi sitten
Tartuntoja on todettu useissa eri maissa.
Terveys ja hyvinvointi
noin vuosi sitten
Kotimaiset elokuvat ovat keränneet jo maaliskussa miljoona katsojaa viimeksi vuonna 2015.
Viihde
noin vuosi sitten
Ruotsin ensi-ilta koittaa huhtikuussa.
Viihde
noin vuosi sitten