007 - Älä kieltäydy kahdesti ei ole virallinen James Bond -elokuva.
Jasper Pääkkönen kutsuttiin haastatteluun No Time To Dien pääpahiksen rooliin, kertoo Suomen Kuvalehti.
Suomessa viikonlopun katsotuin elokuva oli Iina Kuustosen tähdittämä Syke-elokuva: Hätätila.
Suomessa uusin James Bond -elokuva keräsi hetkessä yli 150 000 katsojaa.
James-nimisellä superfanilla on vain viikkoja elinaikaa syövän takia.
Jaana Pelkonen ja Mikko Leppilampi on valittu 2000-luvun Euroviisujen suosikkijuontajiksi. Pelkonen kertoo Radio Novan Iltapäivän haastattelussa yllättävästä käänteestä, mikä tapahtui Helsingin viisuissa juuri ennen suoraa lähetystä.
Bond-tyttönä elokuvassa nähdään Ursula Andress.
Uusimman James Bond -elokuvan on nähnyt Suomessa jo 175 362 katsojaa. 
Nova kokosi kaikki merkitykselliset James Bond -kappaleet yhdelle soittolistalle uusimman Bond-elokuvan kunniaksi. 
007 tähtäimessä sukupuoli -kirjan kirjoittanut Tuuli Eltonen kertoo, että Bond-elokuvissa on kautta aikojen nähty naisia vahvoissa ja aktiivisissa rooleissa. 
Sam Smith sanoo tuijottavansa toisinaan James Bondin Wikipedia-sivuja miettien, miten ihmeessä hänen nimensä tulee olemaan siellä kaikkien tähtien joukossa.  
Sam Smith esittää elokuvateattereihin pian tulevan James Bond -elokuvan Spectre-tunnussävelmän. 
Syksyllä 2006 perustettu Haloo Helsinki! julkaisee kokoelmalevyn Helsingistä maailman toiselle puolen – Vuodet 2007–2012 marraskuussa.