Kuva: Mikko Räsänen

Ysäribuumi sai uuden keulakuvan

02.01.2017 11:45 - Mikko Räsänen

Oku Luukkaisen vetämä Retroperjantai-ohjelma on noussut muutamassa vuodessa eurodance-buumin äänitorveksi.

Syksyllä 2011 The Voice -radiokanavalla syntyi ajatus perjantai-iltojen musiikkiohjelmasta, joka soittaisi parhaita retrokappaleita. Ohjelman nimeksi keksittiin Retroperjantai ja sitä alkoi vetää Ville Kinaret. Aluksi ohjelman musiikissa pääroolissa oli 80-luvun musiikki, ja mausteeksi sekaan heitettiin retrokappaleita 90-luvulta ja 70-luvulta.

Vuonna 2012 Kinaret siirtyi Radio Citylle ja Retroperjantain juontajaksi siirtyi Oku Luukkainen. Luukkaiselle annettiin kuitenkin mahdollisuus kehittää ohjelmaa näköisekseen, eikä hän jättänyt sitä käyttämättä. 70-luvun musiikki putosi ohjelmasta nopeasti pois, ja 80-luvun musiikki väheni kuukausi kuukaudelta, koska ohjelma keskittyi 90-lukuun ja siellä lähes yksinomaan eurodanceen.

- Halusin päästä eroon kasarimusiikista ja 70-luvusta, koska minulla ei ollut omaa henkilökohtaista suhdetta siihen musiikkiin. Kun sain vapaat kädet, aloin heti viedä ohjelmaa 90-lukuun, koska ysäri ja eurodance ovat oman nuoruuteni musiikkia ja suhtaudun niihin yhä intohimoisesti. 

- Radiossa esikuvani on ehkä 90-luvun legendaarinen Härdelli-ohjelma. Olen halunnut tuoda Retroperjantaihin sieltä tiettyjä 90-luvun elementtejä ja fiiliksen, että radiossa voi tapahtua ihan mitä vain. Siksi esimerkiksi show saattaa jatkua paljon pidempään kuin mitä virallinen ohjelma-aika sanoo. Myös kuulijoita otetaan paljon mukaan lähetykseen, koska heidän panoksensa lopulta kruunaa koko show'n.

Oku Luukkainen kertoo, että Härdelli on hänen ohjelmansa henkinen esikuva. (kuva: Mikko Räsänen)

Luukkaisen rakkaus ysärimusiikkiin on aina kuulunut Retroperjantain lähetyksissä ja ohjelman kuulijaluvut ovat kasvaneet vauhdilla. Suosiosta kertoo sekin, että kun The Voice -kanava lopetti toimintansa helmikuussa, haluttiin ohjelma Radio Novalle. Siirto suuremmalle kanavalle ruokki kasvua ja nyt Retroperjantai tavoittaa joka perjantai lähes 200 000 kuulijaa. Se ei ole vain 2000-luvun suosituin ysäriohjelma radiossa vaan samalla koko Suomen kaupallisen radiokentän ylivoimaisesti suosituin perjantain iltaohjelma.

- Tämän ilmiön rakentuminen on ollut uskomaton tarina. Ja koko ajan tuntuu, että se vain kasvaa edelleen.

Suomessa ysäribuumi rakentui vähitellen. Sen pioneerejä oli vuonna 2005 toimintansa aloittanut Radio KLF sekä Sini Koskesepän (ent. Virtanen) samana vuonna YleX:llä aloittama Parasta ennen -ohjelma. KLF lopetti toimintansa 2008. Koskenseppä oli lopettanut Parasta ennen -juontajana jo vuotta aiemmin ja Matti Airaksinen jatkoi Parasta ennen -ohjelman vetämistä.

Ysärin siemen oli kuitenkin jo leviämässä. Yksittäisiä ysäribileitä järjestettiin eri puolilla maata, ja kun sinänsä yksinkertaisiin ysärikappaleisiin oli vuosien aikana kertynyt nostalgialisää, löysivät monet vanhat fanit tuon genren uudestaan.

Kasvu on jatkunut vuosi vuodelta ja saanut aikaan sen, että lukemattomat ysäriartistit ovat tehneet comebackeja ja Suomeen on tullut useita puhtaasti ysärimusiikkiin keskittyviä festivaaleja kuten Go 90's, We Love the 90's tai Jysäri. 

- Ysäristä kasvoi ilmiö ja yhteisö, joka yhdistää samankaltaisia ihmisiä. Minulle ja kuulijoille ysärimusiikki tuntuu edustavan iloa ja hyvää mieltä. 

Oku Luukkainen villitsee yleisöä myös keikkapaikoilla ympäri Suomea. (kuva: Mikko Räsänen)

Mutta miten pitkään ysärivillitys voi vielä jatkua? YleX:n Parasta ennen -ohjelma lopetti ja Airaksinen sanoi syyskuussa Staran haastattelussa, että ysäribuumi on jo hiipumassa. Luukkainen ei ole valmis allekirjoittamaan tuota väitettä.

- Katsomme varmaan hänen kanssaan asiaa eri perspektiiveistä, mutta oma tuntumani on se, että hiipumista ei ole vielä tapahtumassa, Luukkainen kertoo. 

Saattoi myös olla, että Airaksinen tarkoitti sitä, että Parasta ennen -ohjelman lakipiste oli jo ohitettu.

- Kyllä Matille täytyy nostaa hattua. Hän teki samaa ohjelmaa peräti yhdeksän vuotta. Se on todella kunnioitettuava suoritus suomalaisessa radiossa.

Suorituksen arvoa nostaa se, että Airaksinen on itse julkisesti kertonut, että todellisuudessa vihaa ysärimusiikkia. 

Mutta miten Luukkainen perustelee sitä, ettei ysäribuumi ole vielä hiipumassa?

- Ainakin Retroperjantain suosio on koko ajan rajussa kasvussa. Ohjelman kuulijaennätykset ovat rikkoutuneet tänä vuonna monta kertaa ja sama trendi näyttäisi jatkuvan vuoden 2017 puolelle.

Ysärimusiikin kokonaisyleisö radiossa on ollut valtava, sillä perjantaisin Retroperjantai on kerännyt lähes 200 000 kuulijaa ja Parasta ennen vielä noin 70 000 kuulijaa lisää. Eli lähes 300 000 suomalaista on joka viikko omistanut perjantai-iltansa ysärimusiikille. 

Luukkainen muistuttaa, että ysärin suosio näkyy muuallakin kuin radion kuuntelussa. 

- Tänä vuonna järjestimme Retroperjantain tiimoilta kaksi risteilyä ja ne molemmat olivat loppuunmyytyjä. Jälkimmäinen risteily marraskuussa myytiin vielä loppuun ennätysajassa. 

Noiden lisäksi Luukkaisella on tuore palkinto hyllynsä päällä, sillä Musiikkituottajat ry palkitsi hänet tänä syksynä pokaalilla sen kunniaksi, että Luukkaisen julkaisema Retroperjantai-kokoelmalevy nousi Suomen virallisen albumilistan kärkeen. Tuo oli tiettävästi ensimmäinen kerta, kun ysäridancella noustiin listakärkeen Suomessa 2000-luvulla.

- Olen sitä mieltä, että ysäriskene ei ole kertaakaan sitten 90-luvun voinut niin hyvin kuin nyt. Nyt ollaan terveellä pohjalla. Ysäribuumi on nyt kestänyt niin kauan, että laadukkaat tekijät ovat pystyneet erottumaan. Yleisö ja keikkajärjestäjätkin tietävät, ketkä ovat laadukkaita ja hyviä esiintyjiä. Tarjontaa on paljon ja kuluttajatkin laatutietoisia. 

Luukkainen kertoo, että hänen levykokoelmassaan on noin 400-500 albumia ysäridancea. Singlejen määrää hän ei uskalla edes arvioida. (kuva: Mikko Räsänen)

Koska ysärivillitys on kestänyt pitkään, ovat monet 90-luvun suurista artisteista ehtineet tekemään comebackit. Toki pysyäkseen elinvoimaisena tarvitsee tuo buumi uutta väriä ja uusia comebackeja, jotka saavat yleisön keikoille ja festareille. 

- Kaikkia paluita ei ole vielä nähty. Esimerkiksi suosituimpiin ysäriartisteihin kuuluva Aqua ilmoitti, että se tulee palaamaan ensi vuonna. Suomessa taas legendaarinen Raptori on vahvistanut tekevänsä ensi kesänä neljä keikkaa.

Jossain vaiheessa on edessä tilanne, jolloin ei enää ole kovia ysäriartisteja, jotka voisivat tehdä paluita ja tuoda uutta virtaa retroskeneen. Loputtomasti ihmiset eivät jaksa käydä katsomassa samoja artisteja esittämässä samoja kappaleita. Luukkainen on kuitenkin luottavainen, että hiipumisen sijaan ysäribuumi saattaa saada yllätävänkin kovaa lisävirtaa lähivuosina.

- Suomi on ollut ysäribuumissa edelläkävijä ja tuntuu, että monet muut maat ovat vasta nyt löytämässä vanhoja upeita ysäriartisteja. Esimerkiksi Ruotsissa järjestettiin vasta viime kesänä ensimmäiset suuret ysärifestarit. Ne olivat niin huikea menestys, että ensi kesänä Ruotsiin on suunnitteilla 7-8 vastaavaa tapahtumaa, Luukkainen tietää.

- Ruotsi on niin iso musiikintuottajamaa, että jos ysäri lyö siellä isosti läpi, ruokkii se koko buumia euroopanlaajuisesti. Se voi saada vanhat artistit julkaisemaan suuremmalla innolla uutta musiikkia ja tuoda kokonaan uusia artisteja, jotka alkavatkin tehdä ysäriä.

Solid Base, Mighty 44 ja Oku Luukkainen yhdessä lavalla We Love the 90's -festivaaleilla. (kuva: Mikko Räsänen)

Luukkainen on itse esimerkki tuoreesta ysäriartistista, sillä hän julkaisi tänä syksynä yhdessä Solid Basen ja Mighty 44:n kanssa singlekappaleen Coming Alive Tonight, joka esitettiin We Love the 90's -festareilla ja päätyi festivaalin videokoosteen tunnariksi. Kappaleen voi kuunnella täällä

Luukkainen vakuuttaa, että vaikka hänkin on tehnyt Retroperjantaita jo viisi vuotta, niin kisaväsymyksestä ei ole merkkiäkään. Hän on pikemminkin intoa täynnä ja miettii jo pitkälle tulevaisuuteen, mitä uusia tempauksia voisi kehittää.

- Minä oikeasti rakastan tätä musiikkia, niin vaikeahan tähän työhön on kyllästyä, Luukkainen sanoo ja korostaa, että toinen hänen rakkautensa ovat muut ysärifanit.

- Ihmisten kohtaaminen on palkitsevaa tapahtui se sitten dj-keikoilla tai puheluina radiolähetykseen. Se me-henki, mikä ysäri-ihmisten keskuudessa vallitsee on vain niin upea. Ysäritapahtumissakin ihmiset tulevat aidosti pitämään hauskaa muiden samanhenkisten kanssa. Siksi minäkin haluan, että minulla olisi aina aikaa jutella Retroperjantain kuulijoiden kanssa.  

Kun Luukkainen pääsee esiintymän yleisölle, ei hänen hymynsä hyydy. (kuva: Mikko Räsänen)

Liity Retroperjantain suosittuu Facebook-yhteisöön täällä ja osallistu ysärikeskusteluihin. 

Lue myös: Raptori tekee comebackin! Neljä erikoiskeikkaa ensi vuonna

Lue myös: Waldo's People ylistää Radio Novan Retroperjantaita: "Tulee suoraan sydämestä!"

Lue myös: Suomalainen ysäritähti esitteli t-paitansa: "En myy tätä edes 5000 eurolla!"

Lue myös: Radio Novan juontaja kieltäytyi lopettamasta lähetystä - mitä sanoo kanava?

Kilpailut

Uusimmat