Kuva: Senja Rapila

Homonuorta Salkkareissa näyttelevä Ronny Roslöf: "Roolini on avannut silmiäni"

17.08.2016 09:15 - Emmi Moilanen

Homoseksuaalin Lari Väänäsen hahmosta tunnettu Ronny Roslöf kertoo roolinsa olevan silmiä avaava kokemus erilaisuuden suhteen.

Salatut Elämät -televisiosarjassa näyttelevä Ronny Roslöf, 27, kertoo Voice.fi-sivustolle ohjelman lehdistötilaisuudessa roolihahmonsa, Lari Väänäsen, keränneen runsaasti kiitosta katsojilta. Kesäloman jälkeen näyttelijä onkin odottavaisin mielin töihin palaamisen sekä kuvausten alkamisen suhteen.

- Lomalla en kauheasti työkavereita nähnyt, joten nyt on kiva nähdä taas heitä kaikkia, Roslöf kertoo.

Ihmiset lähestyvät baareissa

Roslöfin näyttelemän Larin ja kollegansa Petteri Paavolan roolihahmon, Elias Vikstedtin, suosikkisarjassa nähty rakkaustarina on saanut laajaa huomiota ohjelman fanien keskuudessa. Roslöf kertoo, että saa yhteydenottoja esimerkiksi sosiaalisessa mediassa nuorilta, jotka painivat samojen ongelmien kanssa kuin Lari.

- Lähestytään enemmänkin myös ihan oikeassa elämässä. Varsinkin yöllä baareissa, kun jengi ottaa huikkaa, he ovat vähän rohkeampia. Silloin on tullut vastaan paljon sellaisia, jotka pystyvät samaistumaan Lariin.

Roslöf kertoo, että on saanut runsaasti kiitosta roolisuorituksestaan Larina.

- Moni on kertonut, että tämä tarina on auttanut pääsemään ulos omasta lokerostaan ja olemaan oma itsensä.

Salatut elämät -tähti Ronny Roslöfiä kiinnostaa näytteleminen myös elokuvissa. (kuva: Senja Rapila)

Silmiä avaava rooli

Roslöf on kertonut Voice.fi-sivustolle jo aikaisemmin, että Larin hahmossa näytteleminen on vienyt miehen pois omalta mukavuusalueeltaan. Hän toteaa myös, että rooli on lisännyt hänen itsevarmuuttaan.

- Jo ennen olin suvaitsevainen asioiden suhteen, mutta tämä on avannut silmiäni sen suhteen, kuinka ihmiset taistelevat oman persoonansa ja oman minuutensa kanssa, mies pohtii.

Rooli komedia-elokuvassa kiinnostaa

Roslöf kertoo viettävänsä syksyn työn merkeissä ja lomailua on seuraavan kerran luvassa vasta talvella. Näyttelijän uran suhteen mies paljastaa, että haaveita on olemassa.

- Elokuvat olisi seuraava iso juttu sitten jossain vaiheessa, vaikka olenkin tyytyväinen nyt tähänkin mitä teemme, Roslöf kertoo.

Elokuvan tyylilajia kysyttäessä näyttelijä toteaa, että myös muu, kuin Salatuista Elämistä tuttu draama kiinnostaa.

- Tässä on tehty draamaa niin paljon, että vaikka joku komedia, tai muuta kuin draamaa sopisi minulle.

Lue myös: Salatut Elämät -komistus sai opiskelupaikan kauppakorkeakoulusta!

Lue myös: Salkkareiden Ronny Roslöf: "Koiraa ulkoiluttavat rouvat huutelevat perään"

Kilpailut

Uusimmat