Kuva: Herkki-Erich Merila / Fire Monkey Productions / Yle

Uusi draamasarja pureutuu hurjaan suuronnettomuuteen - pääosissa Leena Pöysti ja Mikko Kauppila

26.03.2024 22:15 - Sanni Seppä

Sarjassa tapahtuu suuronnettomuus, joka vaatii yli 60 ihmisen hengen.

Ylen uusi kotimainen draamasarja Sekunnit alkaa huhtikuussa. 

Sarjan pääosissa nähdään Leena Pöysti ja Mikko Kauppila, Yle kertoo tiedotteessaan. Heidän rinnallaan sarjassa nähdään myös muun muassa Meri NenonenJuho MilonoffJasir Osman ja Teijo Eloranta.

Sarjassa matkustajajuna törmää pienen kaupungin ratapihalla toiseen junaan. Syntyy valtava räjähdys ja tulipalo, joka tuhoaa junat ja asemarakennuksen. Koko maa järkyttyy, kun yli 60 ihmistä saa törmäyksessä surmansa. Suuronnettomuustutkija Marita Kailan (Pöysti) tehtävä on löytää syy onnettomuudelle kaiken hädän hallitessa. Ratkaiseeko Marita onnettomuuden syyt, ennen kuin suru ja yleisön paine murskaa hänet?

Sarjan on ohjannut Mikko Kuparinen, käsikirjoittanut Laura Suhonen ja tuottanut Saara Kankaanpää

Sekunnit alkaa 4.4. Yle Areenassa ja 7.4. Yle TV1:llä.

Pöysti on näytellyt muun muassa suosikkisarjoissa Syke ja Roba. (kuva: Fire Monkey Oy / Yle / Yle)

Lue myös: Kolme elokuvaa kahmi palkintoja - katso lista kaikista illan Jussi-voittajista

Lue myös: Arvostelu: Almasta kertova dokumentti ei mullista maailmaa, mutta se hurmaa aitoudellaan

Lue myös: Pamela Tola tajusi heti, että Almassa on jotain poikkeuksellista: "Hän ei esitä tai peittele mitään"

Kilpailut

Uusimmat