Kuva: AOP

Frendien pääosanäyttelijät antoivat yhteisen lausunnon ystävänsä Matthew Perryn kuolemasta

31.10.2023 20:15 - Minttu Tikkanen

Perry löydettiin kuolleena kotoaan.

Erityisesti komediasarja Frendeistä tunnetun Matthew Perryn yllättävä kuolema kohahdutti viikonloppuna niin faneja kuin kollegoitakin.

Frendien pääosanäyttelijöistä tuli vuosikymmenen mittaisten kuvausten aikana toisilleen läheisiä myös tosielämässä. Nyt kuolemantapausta kommentoivat ensi kerran julkisesti Perryn näyttelijäkollegat Jennifer Aniston, Courteney Cox, Lisa Kudrow, David Schwimmer ja Matt LeBlanc.

Näyttelijät ovat antaneet yhteisen lausuntonsa People-lehdelle, ja kertovat siinä muun muassa väleistään, jotka olivat paljon enemmän kuin työkaverilliset.

- Olemme kaikki kertakaikkisen murtuneita Matthew'n menetyksestä. Olimme enemmän kuin kollegoita, olemme perhe, näyttelijät kuvailevat menetystä.

He jatkavat, että Perrysta riittäisi kerrottavaa, mutta aikovat tällä erää keskittyä valtavaan menetykseensä ja suruunsa ja kommentoida asiaa pidemmin vasta, kun aikaa on ehtinyt kulua. Näyttelijät ottavat kirjeessään myös syvästi osaa Perryn perhettä ja muita läheisiä ihmisiä kohtaan. 

- On niin paljon sanottavaa, mutta juuri nyt otamme hetken surraksemme ja käsitelläksemme tätä käsittämätöntä menetystä. Aikanaan tulemme sanomaan lisää, kun pystymme. Tällä hetkellä ajatuksemme ja rakkautemme ovat Mattyn perheessä, hänen ystävissään ja jokaisessa, joka rakasti häntä ympri maailmaa.

Viesti on kaikkien viiden näyttelijän allekirjoittama. 

Perry löydettiin kuolleena kotoaan Los Angelesista lauantaina paikallista aikaa. Hänen kuolinsyytutkintansa on yhä kesken, mutta asiaan ei epäillä liittyvän rikosta. 

Lue myös: Frendeistä tunnettu Matthew Perry on kuollut 54-vuotiaana

Lue myös: Matthew Perry oli kuolla yliannostukseen neljä vuotta sitten: "Kahden prosentin todennäköisyys elää"

Lue myös: Frendit-tähti julkaisee vihdoin muistelmateoksen: "Olen elänyt kertoakseni tarinan"

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat