Kuva: AOP

Meryl Streepin ja Don Gummerin avioliitto on päättynyt vuosia sitten kaikessa hiljaisuudessa

24.10.2023 10:15 - Jenni Tuusjärvi

Meryl Streep ja Don Gummer avioituivat vuonna 1978 ja heillä on liitostaan neljä lasta.

Näyttelijä Meryl Streep, 74, on eronnut kaikessa hiljaisuudessa puolisostaan, kuvanveistäjä Don Gummerista, 76, jo kuusi vuotta sitten.

- Don Gummer ja Meryl Streep ovat olleet erossa jo yli kuuden vuoden ajan, Streepin edustaja kertoo viihdesivusto E! News:lle.

- Vaikka he tulevat aina välittämään toisistaan, he ovat päättäneet elää erillään, tiedottaja jatkaa.

Vuonna 1978 avioituneella pariskunnalla on neljä lasta: Henry, 43, Mamie, 40, Grace, 37, sekä Louisa, 32.

Pariskunta esiintyi viimeisen kerran julkisesti vuonna 2018 Oscar-gaalassa.

Streep on tehnyt menestyksekkään uran näyttelijänä. Hän on kaikkien aikojen eniten Oscar-ehdokkuuksia saanut näyttelijä. Hän on ollut ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi 21 kertaa. Hänet on palkittu kahdesti parhaan naispääosan Oscar-palkinnolla ja kerran parhaan naissivuosan Oscar-palkinnolla.

Streep ja Gummer eivät ole ensimmäinen Hollywoodin tähtipari, jotka ovat kertoneet julkisuuteen eronneensa kaikessa hiljaisuudessa vuosia sitten.

Muutama viikko sitten näyttelijä Jada Pinkett Smith, 52, kertoi julkisuuteen eronneensa puolisostaan, näyttelijä Will Smithistä, 55, vuonna 2016.

Lue myös: Meryl Streep häkellytti Don't Look Up -ohjaajan taidoillaan kuvauksissa - kohtaus kuitenkin leikattiin pois

Lue myös: Selena Gomezin tähdittämä hittisarja jatkuu pian, mukana nyt myös Meryl Streep - teaseri julki

Lue myös: Anne Hathaway ja Meryl Streep harvinaisessa yhteiskuvassa - kaksikko tarjoili paljettiasut omilla tyyleillään

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat