Kuva: AOP

Lady Gagan käytös hämmensi Joker-elokuvan jatko-osan kuvauksissa - lopulta syy paljastui

22.07.2023 16:15 - Lauri Kujanpää

Lady Gaga näyttelee Joker-elokuvan jatko-osassa Harley Quinnia.

Supertähti Lady Gaga tähtittää tulevaa Joker-elokuvan jatko-osaa, jossa hän näyttelee Harley Quinn -hahmoa.

Kuvaaja Lawrence Sher kertoo Tranches Talk -podcastissa, että hänellä oli aluksi valtavasti ongelmia Gagan kanssa.

- En tuntenut Stefania ollenkaan. Tuntui, että meillä ei ollut minkäänlaista yhteyttä. Aistin välinpitämättömyyttä, Sher sanoo ja viittaa Gagan oikeaan nimeen Stefani Germanottaan.

- En ymmärtänyt yhtään, mitä oli meneillään ja ajattelin, että hän vihaa minua tai sitten vihaamme toisiamme.

Sher kutsui Gagaa kuvauksissa Stefaniksi, kunnes Gagan avustaja antoi neuvon. Avustajan mukaan Gaga haluaa, että häntä kutsutaan kuvauksissa nimellä Lee.

- Se muutti kaiken. Lopulta saimme tehtyä elokuvan ja meillä oli yhteys ja teimme paljon hauskoja ja mahtavia asioita yhdessä.

Lee-lempinimi tuli todennäköisesti roolihahmosta Harley Quinnista. Gaga on tunnettu metodinäyttelijä ja hän haluaa pysyä hahmossaan myös kuvausten ulkopuolella. 

Itse Joker-hahmoa, eli Batmanin arkkivihollista, näyttelee tuttuun tapaan Joaquin Phoenix.

Lue myös: Ensimmäinen kuva Lady Gagasta ja Joaquin Phoenixista Joker-elokuvan jatko-osassa julki

Lue myös: Nyt se on varmaa: Lady Gaga näyttelee Jokeri-elokuvan jatko-osassa

Lähde: Indiewire

Kilpailut

Uusimmat