Kuva: Youtube

Suomalais-saksalainen uutuuselokuva kertoo intensiivisen tarinan parisuhteen valtasuhteista

10.05.2023 19:15 - Minttu Tikkanen

Päärooleja esittävät Saara Kotkaniemi sekä sveitsiläinen Nicola Perot.

Tulevana syksynä ensi-iltansa saa suomalais-saksalaisena yhteistyönä tehty Villi leikki -elokuva, jonka keskiöön nousevat parisuhteiden sisäiset valtasuhteet.

Elokuvassa Saara Kotkaniemen ja sveitsiläisen Nicola Perot'n esittämät päähenkilöt Saara ja Robert aloittavat lomansa ratoksi roolileikin, joka kääntää ihmissuhteen valta-asetelmat ylösalaisin. Jossain vaiheessa viattomana alkanut leikki saa kuitenkin synkkiä sävyjä.

Kahden maan yhteistuotannon on ohjannut Suomessa asuva saksalaisohjaaja Jonas Rothlaender. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Outi MäenpääTimo TorikkaElmer Bäck ja Cecilia Paul.

Elokuva saa ensi-iltansa lokakuussa 2023, mutta sen traileri on jo katsottavissa. Jos alla oleva upotus ei näy, pääset katsomaan trailerin täältä.

Lue myös: Uutta kotimaista elokuvaa kuvattiin peräti seitsemän vuoden ajan - pian se viimein julkaistaan

Lue myös: Uutuuselokuva tuo valkokankaalle dramatisoituna yhden Suomen tuhoisimmista onnettomuuksista

Lue myös: Klaus Härön uusi elokuva on valtava kuuden maan yhteistuotanto: "Inhimillinen tarina"

Kilpailut

Uusimmat