Kuva: AOP / Timo Korhonen

Kiira Korpi leikkautti siilitukan - katso kuva uudesta lookista

08.05.2023 15:15 - Sanni Seppä

Korpi on esitellyt uutta hiusmalliaan somessaan.

Entinen kilpataitoluistelija Kiira Korpi, 34, on leikkauttanut hiuksensa pois. Korvella on totuttu aiemmin näkemään pitkät blondit hiukset, mutta nyt pituus on lyhentynyt siilitukan mittaan. Blondi väri kuitenkin on ja pysyy. Korpi on julkaissut uudesta lookistaan kuvan Instagramiinsa.

"Olen ylpeä itsestäni, että uskalsin kokeilla jotain, mitä olen halunnut tehdä jo pitkään", Korpi kirjoittaa tekemästään muutoksesta. 

Korven julkaisema päivitys uudesta hiustyylistään on kerännyt paljon kehuja.

"Super magee", kommentoi ex-nyrkkeilijä Elina Gustafsson

"Woooow", ihastelee vuorikiipeilijä ja vuoden 2013 Miss Suomi Lotta Hintsa.

Voit katsoa kuvan alta.

Jos julkaisu ei näy voit katsoa sen tästä.

Korpi puhui maaliskuussa avoimesti Me Naisille seksuaalisuudestaan, kun hän kertoi syttyvänsä miesten lisäksi myös naisista. Korpi oli jo pitkään tiennyt olevansa kiinnostunut myös naisista, mutta hän oli aiemmin pyrkinyt hälventämään siihen liittyviä ajatuksia. 

- Minulla on aina ollut se tieto, että viehätyn ja sytyn myös naisista, mutta olen vähätellyt sitä tai vaientanut tunteen itsessäni. En ole sallinut itseni ajatella sitä sen pidemmälle, Korpi sanoi.

Lue myös: Me Naiset: Kiira Korpi myönsi itselleen, ettei ole hetero - "Sytyn myös naisista"

Lue myös: Kiira Korpi jättäytyy odotetusta roolistaan, tilalla nähdään tuttu nimi: "Otan haasteen ilolla vastaan"

Kilpailut

Uusimmat