Kuva: AOP

Nicolas Cage ei halunnut Renny Harlinia supersankarielokuvan ohjaajaksi

08.03.2023 20:15 - Lauri Kujanpää

Cage paljastaa, että suomalaista Renny Harlinia kaavailtiin supersankarielokuvan ohjaajaksi. Lopulta työn sai Tim Burton, mutta elokuva ei koskaan valmistunut.

Oscar-palkitun näyttelijän Nicolas Cagen oli tarkoitus astella supersankarielokuvien maailmaan 1990-luvulla.

Tuolloin ajatuksena oli tehdä Superman Lives -niminen elokuva, jossa Cage olisi näytellyt itse Teräsmiestä. 

- Sitä ei kuitenkaan koskaan tehty. Vieläkään en ole ihan varma, miksi, Cage sanoo Variety-julkaisun haastattelussa. 

Cage paljastaa, että suomalaista Renny Harlinia kaavailtiin elokuvan ohjaajaksi. Lopulta työn sai Tim Burton.

- Studion työntekijät halusivat Renny Harlinin ohjaajaksi. Olin toisen leffan kuvauksissa ja Renny tuli käymään, istuimme alas ja juttelimme. Pidin Rennystä, Cage sanoo.

Cage ei kuitenkaan ollut sitä mieltä, että Harlin olisi oikea valinta ja hän ehdotti toista nimeä.

- Sanoin, että ohjaajan pitää olla Tim Burton. Soitin Timille ja hän vastasi myöntävästi. Rakastin sitä, miten hän oli tehnyt Batman-elokuvat.

Cage uskoo, että yksi syy, miksi projektia ei viety loppuun, oli Mars hyökkää -scifi-elokuvan huono menestys.

- Warner Brothers -yhtiö menetti Mars hyökkää -leffan tiimoilta paljon rahaa. Minusta se oli mahtava elokuva, mutta se sai studion vetäytymään. 

Lue myös: Renny Harlin otti perheensä mukaan kauhuelokuvan kuvauksiin - suloinen perhekuva julki

Lue myös: Nicolas Cage jälleen isäksi - sai ensimmäisen yhteisen lapsen nykyisen vaimonsa kanssa

Lähde: Variety

Kilpailut

Uusimmat