Kuva: AOP / Timo Korhonen

Me Naiset: Kiira Korpi myönsi itselleen, ettei ole hetero - "Sytyn myös naisista"

08.03.2023 11:15 - Iiro Myllymäki

Kiira Korpi kertoo Me Naisten haastattelussa, että oman seksuaalisuuden pohdinnat johtivat hänen eroonsa miesystävästään.

Kilpauransa päättänyt taitoluistelija Kiira Korpi, 34, kertoo tuoreessa Me Naisten haastattelussa pohtineensa omaa seksuaalista suuntautumistaan. Hän on jo pitkään ajatellut viehättyvänsä myös naisista, mutta hän on pyrkinyt hälventämään ajatusta.

- Minulla on aina ollut se tieto, että viehätyn ja sytyn myös naisista, mutta olen vähätellyt sitä tai vaientanut tunteen itsessäni. En ole sallinut itseni ajatella sitä sen pidemmälle, Korpi sanoo Me Naisille.

Käännekohta tapahtui viime lokakuussa New Yorkin -matkalla, jolloin hän kävi tärkeän keskustelun ystävänsä kanssa aiheesta. Hän pohti ystävänsä kanssa, voisiko hän seurustella naisen kanssa. Hän päätti miettiä omia tuntemuksiaan vakavasti.

Korpi ei osaa ainakaan vielä määritellä seksuaalisuuttaan millään tietyllä sanalla. Hän pohtii, voisiko bi- tai panseksuaali olla oikea määritelmä.

- Haluaisin ajatella, että jatkossa voin ihastua naiseen tai mieheen tai oikeammin ihmiseen hänen sukupuolestaan riippumatta. En ole mennyt jostain leiristä toiseen vaan pikemminkin laajentanut ajatteluani yli rajojen. Miksi itseä pitäisi ylipäätään rajata tai rajoittaa niin tarkkaan? Korpi sanoo.

Omaan itseen kohdistuvat pohdinnat johtivat siihen, että Korpi erosi miesystävästään Pekasta viime vuoden lopulla. Pari seurusteli vuoden ajan. Nyt hän on ensimmäistä kertaa aikuisiällään ilman kumppania ja haluaa keskittyä tutustumaan itseensä.

Korpi kertoo Me Naisille, että oman seksuaalisuuden hyväksyminen on vaatinut työtä. Tämä on ollut yllättävää, sillä nainen on aina ollut vähemmistöjen puolella.

- Emme taida edes tajuta, miten paljon meissä on hienovaraista piilossa olevaa, sisäistettyä homofobiaa. Sen takia olen käynyt läpi ajatuksia, että en saa tuntea näin, Korpi sanoo.

Kiira Korpi on aiemmin ollut naimisissa kolme vuotta Arthur Borgesin kanssa. Pari erosi vuonna 2021.

Lue myös: Kiira Korpi jättäytyy odotetusta roolistaan, tilalla nähdään tuttu nimi: "Otan haasteen ilolla vastaan"

Lähde: Me Naiset

Kilpailut

Uusimmat