Kuva: AOP

Dolly Partonin avioliitto on kestänyt 56 vuotta - paljastaa, mikä piirre on auttanut pitämään suhteen kasassa

29.12.2022 16:15 - Sanni Seppä

Parton on ollut kumppaninsa Carl Deanin kanssa jo vuosikymmenten ajan.

Laulaja Dolly Parton, 76, on pitänyt yhtä aviomiehensä Carl Deanin, 80, kanssa jo 56 vuotta. Laulaja on kertonut, että pitkän suhteen ylläpito on vaatinut etenkin yhtä asiaa. 

- Meillä molemmilla on vääristynyt huumorintaju. Ajattelen, että huumori on rehellisesti yksi parhaista asioista, kun olet naimisissa, laulaja sanoo.

- Vaikka teillä olisi ongelma, niin jos teillä on hyvä huumorintaju ja sanot jotain mitä et pysty ottamaan takaisin, niin yleensä on jokin hullu tapa päästä ulos siitä tilanteesta, Parton selittää. 

Parin rakkaustarina sai alkunsa pesulassa, kun Parton vasta aloitteli uraansa laulajana ja loppu onkin historiaa.  

- Emme ole toistemme kimpussa koko ajan. Hän ei ole samalla alalla, joten meillä on erilaiset kiinnostuksen kohteet, mutta silti meillä on asioita, joita rakastamme tehdä yhdessä. Ajattelen, että näin oli tarkoitettu. Hän on se, joka minun oli määrä saada ja sama toisinpäin, Parton kuvailee pitkää liittoaan. 

Lue myös: Dolly Parton muisti kummityttöään Miley Cyrusta tämän syntymäpäivänä - yhteiskuvat hehkuvat lämpöä

Lue myös: Dolly Partonin keikkabussissa on nyt mahdollista yöpyä - huikealla hinnalla

Lue myös: Dolly Parton haaveilee elämäkertaelokuvasta: "Olemme puheissa siitä"

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat