Kuva: AOP

Muistatko vielä yhden Frendien kenties pahimmista epäasiallisuuksista? "Se oli virhe"

07.07.2022 15:15 - Minttu Tikkanen

Frendit ei ole suosiostaan huolimatta ikääntynyt hyvin.

1990-luvulla ja 2000-luvun alussa pyörinyt komediasarja Frendit on edelleen monen ikisuosikki. Siitä huolimatta nykypäivänä on jo nähtävissä, ettei hittisarja ole ikääntynyt kaikilta osin kovinkaan tyylikkäästi.

Frendejä on usein syytetty moninaisuuden puutteesta esimerkiksi kokovalkoisen roolituksen vuoksi. Sarja ei kuitenkaan ollut kovinkaan korrekti myöskään esimerkiksi seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjä kohtaan. Tästä esimerkki on toinen Chandler Bingin hahmon vanhemmista, joka oli sarjassa transnainen, mutta johon viitattiin jatkuvasti pronominilla "he", joka viittaa englannin kielessä miespuoliseen henkilöön.

Toinen sarjan luojista Marta Kauffman on aiemminkin pahoitellut moninaisuuden puutetta sarjassa, mutta tiedostaa myös pronominien käytössä tapahtuneen mokia, joita ei silloin ajateltu.

- En vielä ymmärtänyt pronomineja. Joten emme viitanneet hahmoon sanalla "she". Se oli virhe, Kauffman myöntää.

Kauffman kuitenkin jatkaa, että työyhteisönä Frendien kuvaustiimin haluttiin olevan tasavertainen ja turvallinen tila kaikille. Häirintää tai asiattomia vitsejä ei sallittu.

- Erotin yhden tyypin, koska hän vitsaili kamerahenkilön transsukupuolisuudesta. Sellaista ei voi tapahtua, Kauffman muistelee.

Myöhemmin Kauffman on halunnut pahoitella tekemiään virheitä muun muassa lahjoittamalla merkittäviä summia hyväntekeväisyyteen. Lisää aiheesta voit lukea alta.

Lue myös: Frendien luoja lahjoittaa miljoonia anteeksipyyntönä kokovalkoisesta roolituksesta: "Olen häpeissäni"

Lue myös: Frendien luoja Marta Kauffman katuu valkoista castia - yksi tähti vaati hahmon saada deittailla värillisiä

Lue myös: Frendit-tähti haluaisi nähdä sarjan jatkuvan nykypäivänä, mutta yhdellä yllättävällä ehdolla

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat