Kuva: AOP

Pinokkio herää henkiin uutuuselokuvassa, jossa nähdään myös Tom Hanks - ensimmäinen traileri julki

01.06.2022 18:15 - Jenni Tuusjärvi

Disney on elävöittänyt aiemminkin klassikkoelokuviaan valkokankaille. Hanksin lisäksi elokuvassa nähdään liuta muita kokeneita näyttelijöitä.

Suosikkianimaatio Pinokkio tullaan näkemään pian elokuvaversiona, kun suoratoistopalvelu Disney+ julkaisee uuden elokuvansa.

Disney on aiemminkin herättänyt suosikkianimaatioitaan eloon. Muun muassa Leijonakuningas-elokuvan live action -versio julkaistiin vuonna 2019 sekä Kaunotar ja Hirviö -elokuvan elävöitetty versio näki ensi-iltansa kaksi vuotta aiemmin.

Pinokkiossa puusepän käsistä syntyy Pinokkio, eli nukke, joka haluaisi olla jonain päivänä ihan oikea poika. Puuseppä Gepettona nähdään Tom Hanks, 65. 

Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

Hanks ei suinkaan ole ainoa tunnettu nimi tulevan elokuvan rooleissa. Myös moninkertaisesti palkittu näyttelijä Cynthia Erivo, 35, esiintyy tulevassa luomuksessa. Lisäksi valkokankaalla nähdään Fast & Furious -elokuvista tunnettu Luke Evans, 35, joka näytteli niin ikään viisi vuotta aiemmin julkaistussa Kaunotar ja Hirviö -elokuvassa. Pinokkiota ääninäyttelee Benjamin Evan Ainsworth, 13.

Uuden live action -elokuvan on määrä tulla katsottavaksi Disney+-palveluun syyskuun 8. päivä.

Uutisoimme aiemmin tänä vuonna Pinokkiosta olevan tuloillaan myös uusi animaatioelokuva, joka julkaistaan Netflixissä.

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös: Rakastettu Pinokkio-satu saa Netflix-version huippuohjaajalta - katso ensimmäinen maistiainen

Lue myös: Disney julkaisee Peter Panista uuden version - Kapteeni Koukun näyttelijä valittu

Lue myös: Disneyn tuleva live action -leffa sai somen hurmokseen - Twitter täyttyi roolituksen spekuloinnista

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat