Kuva: AOP

Frendien rakastettu lapsinäyttelijä kertoo urapolkunsa olleen kivulias: "Kuuluisuus on trauma"

06.04.2022 19:15 - Minttu Tikkanen

Frendit teki näyttelijöistään supertähtiä.

Cole Sprouse, 29, nousi valtavaan kuuluisuuteen jo 6-vuotiaana saadessaan Ben Gellerin roolin huippusuositusta komediasarja Frendeistä. Lapsitähteys ei ole ollut pelkkää ilonpitoa.

- Kun puhumme sekoavista lapsitähdistä, se mistä emme puhu on, että kuuluisuus on trauma, Sprouse tiivistää.

Myöhemmin Sprouse siirtyi varhaisteini-ikäisenä näyttelijäksi lastenkanava Disney Channelille, jossa hän niitti kaksosveljensä Dylan Sprousen, 29, kanssa mainetta The Suite Life of Zack and Cody -sarjan myötä. Hän kuitenkin kertoo, että hänen kokemuksensa eivät kuitenkaan olleet juuri mitään verrattuna Disney Channelin tyttölapsitähtien saamaan kohteluun.

- Nuoret naiset olivat niin raskaasti seksualisoituja ja vielä nuoremmassa iässä kuin minä ja veljeni, että ei ole mitään mahdollisuutta verrata kokemuksiamme, Sprouse kuvailee.

Sprouse on nykyisin 29-vuotias. (kuva: AOP)

Sprouse aloitti ammattiuransa reilusti alaikäisenä ja tunsi loppuunpalamista jo täyttäessään 18 vuotta. Aikuiseksi varttuessaan hän ei ollut edes varma, nauttiiko esiintymisestä ensinkään.

- Aloitin näyttelemisen niin nuorena, etten ollut oikeastaan yrittänyt miettiä, pidänkö todella esiintymisestä, Sprouse lisää.

Sprouse kuitenkin jatkoi uraansa ja näyttelee nyt muun muassa suositussa Riverdale-sarjassa. Hän kertoo, että julkisuuden psykologiset vaikutukset eivät ole aikuisena kovinkaan erilaisia kuin lapsena.

- Ollakseni rehellinen, käytyäni uuden, ison kierroksen tätä julkisuuspeliä nuorena aikuisena olen huomannut samat psykologiset vaikutukset kuin ollessani lapsi, hän kertoo.

Lue myös: Frendit-tähti haluaisi nähdä sarjan jatkuvan nykypäivänä, mutta yhdellä yllättävällä ehdolla

Lue myös: Frendit-tähti ei muista hittisarjan kuvausten ajalta juuri mitään: "En muista olleeni siellä"

Lue myös: Tiesitkö? Frendien suosikkipari Ross ja Rachel melkein käsikirjoitettiin kuolemaan

Lähde: New York Post

Kilpailut

Uusimmat