Kuva: AOP

Ryan Reynolds avautuu ahdistuksestaan - "Emme puhu tarpeeksi mielenterveydestä"

27.05.2021 19:45 - Lauri Kujanpää

Reynolds on kärsinyt koko elämänsä ahdistuksesta ja halusi puhua mielenterveydestä sosiaalisessa mediassa.

Näyttelijä Ryan Reynolds, 44, avautuu sosiaalisessa mediassa mielenterveydestä. Reynolds on kamppaillut omien sanojensa mukaan koko elämänsä ajan ahdistuksen kanssa ja julkaisikin Instagram-sivullaan asiasta kirjoituksen. Toukokuussa on vietetty Yhdysvalloissa mielenterveyskuukautta.

"Yksi syy, miksi julkaisen tämän niin myöhään, on se, että ylitäytän kalenteriani. Ja yksi syy, miksi täytän niin kovasti kalenteriani, on elämänpituinen ystäväni, ahdistus", Reynolds kirjoitti.

"Tiedän, että en ole yksin ja kaikki te, jotka ylibuukkaatte, yliajattelette, ylityöskentelette, ylihuolehditte ja muuta, muistakaa, että ette ole yksin. Emme puhu tarpeeksi mielenterveydestä emmekä tee tarpeeksi, että siitä voi puhua", näyttelijä jatkoi.

Vuonna 2016 Reynolds kertoi GQ-lehdelle, että oli saanut romahduksen Deadpool-elokuvan kuvausten aikana. Hän oli kokenut vastaavia hetkiä jo uransa alkuaikoina.

- Minulla oli jonkinlainen hermoromahdus ja tärisin kuin haavan lehti.

- Menin lääkäreiden luo, koska ajattelin, että minulla on jokin neurologinen häiriö. Kaikki kuitenkin sanoivat, että sinulla on ahdistusta.

Näet Reynoldsin julkaisun alta tai tästä.

Lue myös: Tiesitkö? Monet tähdet ovat näytelleet useampaa supersankaria

Lue myös: Hugh Jackman vaatii Ryan Reynoldsilta roolia erikoisella tavalla - "Muuten saat sakot"

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat