Kuva: AOP

Kaikkien aikojen kallein sarja - Taru sormusten herralla valtava hintalappu

17.05.2021 19:15 - Lauri Kujanpää

Jättiyhtiö Amazon kuvaa fantasiasarjan Uudessa-Seelannissa.

Taru Sormusten herrasta -kirjat muuttuvat seuraavaksi tv-sarjaksi Amazon-yhtiön toimesta. Sarja tulee keskittymään aikaisempaan aikaan kuin esimerkiksi elokuvat. Tämän takia elokuvia tähdittänyt Elijah Wood oli hämmästellyt sarjan nimeä.

Hollywood Reporter -julkaisu on uutisoinut, että Amazon on käyttänyt, ja tulee käyttämään, sarjaan valtavan summan rahaa.

Julkaisun mukaan pelkästään ensimmäinen tuotantokausi tulee maksamaan 465 miljoonaa dollaria, eli noin 383 miljoonaa euroa. Esimeriksi Game of Thronesin viimeisen tuotantokauden jaksot maksoivat "vain" 15 miljoonaa dollaria jaksolta.

- Mitä voin kertoa, Amazon on todellakin käyttämässä 465 miljoonaa yhdysvaltain dollaria pelkästään ensimmäiseen kauteen. Se on mahtavaa ja se tulee olemaan suurin televisiosarja koskaan, Uuden-Seelannin talouskehitysministeri Stuart Nash kertoi Morning Reportille.

Sarjan maailma luodaan Uudessa-Seelannissa, sillä kyseisessä paikassa myös samannimiset elokuvat sekä Hobitti-trilogia kuvattiin.

Lue myös: Elijah Wood kritisoi Taru sormusten herrasta -sarjan nimeä - "Minusta se on hyvin outoa"

Lue myös: Taru Sormusten Herrasta -sarjan kulisseissa kuohuu - yksi näyttelijä lähti

Lue myös: Taru Sormusten herrasta -tähti suree korona-aikaa - "Meiltä ryöstettiin viimeiset vuodet"

Lue myös: 'En saanut henkeä ja panikoin' - Taru Sormusten herrasta -näyttelijä paljasti karmivan kokemuksensa

Lähde: Hollywood Reporter

Kilpailut

Uusimmat