Kuva: AOP

Mariah Carey rakastaa joulua yhdestä erityisestä syystä - taustalla surullinen tarina lapsuudesta

27.11.2020 12:15 - Reija Saarinen

Careyn mukaan hänen jouluinnostuksensa on monelle jotenkin hämmentävä asia.

Laulaja Mariah Carey, 50, on monelle eräänlainen jouluikoni. Hänen tiedetään rakastavan joulua ja onhan hän myös levyttänyt erään maailman tunnetuimmista joululauluista. Tuoreessa Naomi Campbellin haastattelussa Carey avautuu syistä, jotka tekivät hänestä "jouluhullun". 

Syy löytyy Careyn mukaan lapsuudesta. Hän ei koskaan saanut sellaista joulua, jollaisen olisi halunnut.

- Tiedän, että monelle joulurakkauteni on naurunaihe. Se on minulle ihan ok, mutta minä todella rakastan joulua. 

- Olin surullinen lapsi, joka halusi joulun olevan upea. Halusin aidon perheen, joka välittäisi minusta. Halusin heidän välittävän ja halusin, että he eivät pilaisi joulua. Silti he tekivät sen joka kerta, Carey kertoo.

Careyn All i wan´t from christmas is you -kapple levytettiin vuonna 1994. Julkaisun jälkeen se onnistui kipuamaan Billboardin top 100 -listan kärkeen. 

- Kun sain kuulla siitä, katselin joulukuusta ja tunsin suurta rauhaa. Uskomaton hetki. Se murtautui kaiken läpi ja juuri se on kyseisen kappaleen voima.

- Kappale on ollut vuosien ajan joululistojen kärkipaikalla. Se on mahtavaa, sillä en ole mitenkään itse keskittynyt siihen, mutta fanini, maailman parhaat ihmiset ovat ottaneet sen omakseen. 

Lue myös: Mariah Carey jätti yhden liitoistaan mainitsematta kirjassaan: "Meillä ei ollut fyysistä suhdetta"

Lue myös: Mariah Carey sivaltaa Jennifer Lopezia tulevassa muistelmakirjassaan

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat