Kuva: AOP

Verottaja valvoo nyt erityisesti somevaikuttajia - OnlyFans-tuottajista suurin osa ei ilmoittanut tuloja

17.04.2023 11:15 - Lauri Kujanpää

Verohallinto muistuttaa, että se valvoo nyt erityisesti somekanavien sisällöntuottajia.

Verohallinto muistuttaa, että se valvoo tänä vuonna erityisesti sisällöntuottajien verotusta. Esimerkiksi vaikuttajien, tubettajien, bloggaajien ja muiden sisällöntuottajien pitää maksaa veroa saamistaan rahoista, alennuksista ja ilmaistuotteista.

Verohallinnon riskivastaava Kari Torssonen arvioi, että tällä hetkellä suuresta osasta verkkoalustojen kautta saaduista tuloista ei makseta veroja. Torssonen ottaa esimerkiksi OnlyFans-sivuston.

- Tietojemme mukaan esimerkiksi OnlyFans-alustan kautta vuonna 2021 tuloja saaneista peräti 70 prosenttia jätti saadut tulot ilmoittamatta. Siksi valvomme nyt erityisen tarkasti alustojen kautta saatuja tuloja, Torssonen sanoo Verohallinnon tiedotteessa.

Jos saa esimerkiksi mainoslahjoja, niistä ei tarvitse maksaa veroja, jos tietyt ehdot täyttyvät. 

- Tavanomainen mainoslahja on arvoltaan korkeintaan 50 euroa. Se voi olla myös arvokkaampi, jos lahjassa on näkyvästi esimerkiksi lahjan antajan logo, jolloin tuotetta ei voi helposti myydä eteenpäin, sanoo Verohallinnon johtava veroasiantuntija Kirsi Tuunala.

Verohallinto saa eri sisällöntuottajien suosimilta alustoilta aikaisempaa enemmän tietoja niiden kautta maksetuista tuloista, joita verrataan henkilöiden ilmoittamiin tuloihin.

Lue myös: Nyt lähetettävät Verohallinnon tekstarit eivät välttämättä ole huijauksia - tunnista aito viesti

Lue myös: Striimaaja paljasti avoimesti OnlyFans-tulonsa - kymmeniä miljoonia vuodessa

Lähde: Verohallinto

Kilpailut

Uusimmat