Kuva: Shutterstock

HS: Asiantuntija kertoo 4 merkkiä, joista tunnistaa hyvän työpaikan

02.04.2023 16:15 - Sanni Seppä

Esimerkiksi palautteenanto työpaikalla on todella tärkeää.

Jokaisessa työpaikassa on omat negatiiviset puolensa, mutta välillä kannattaa pysähtyä miettimään oman työpaikkansa positiivisia puolia. Työelämän asian­tuntijat kertoivat Helsingin Sanomille kahdeksan seikkaa, joista tunnistaa hyvän työpaikan. Voice.fi listasi niistä neljä osuvinta. 

1. Mutkaton vuorovaikutus 

Vaikka työpaikoilla tulee välillä vastaan hankaliakin tilanteita ja asioita, on tärkeää, että niistä pystytään aina keskustelemaan asiallisesti ja ystävällisesti. Työterveys­psykologi Heli Hannonen Työterveyslaitokselta linjaa, että hyvällä työpaikalla käyttäydytään vähän paremmin kuin kotona.  

”Ihmisille sattuu kaikenlaisia mokia sekä työssä että vuoro­vaikutuksessa. Hyvällä työpaikalla niitä ei kaivella, vaan suuntaudutaan käsillä olevaan hetkeen ja parannetaan jatkossa”, sanoo Hannonen.

2. Oikeudenmukainen palkkaus

Hyvässä työpaikassa palkka määritellään ensisijaisesti työtehtävän vaativuuden mukaan. Kaikkien samaa työtä tekevien palkan ei tarvitse olla täysin identtinen, mutta palkkojen on hyvä asettua määriteltyyn haarukkaan.  

”Haarukka ei saisi olla hirveän lavea, jottei tule kyttäämistä. Jos joku saa parempaa palkkaa kuin toinen, se toivottavasti perustuu esimerkiksi koulutukseen, pitkään työkokemukseen tai vastuutehtäviin”, Merja Karjalainen linjaa. 

Palkkaus onkin vahvasti sidoksissa oikeudenmukaisuuden kokemuksiin työpaikalla.

3. Saat palautetta

Palaute omasta työstä on todella tärkeää ja lisää merkityksellisyyden kokemuksia. Vaikka onnistumisen kokemuksia voi saada suoraan työstä itsestään, on tärkeää, että sitä saadaan myös sanallisessa muodossa. Palautetta työtehtävistä on hyvä antaa tavallisten työtehtävien keskellä. 

”Olennaista on todeta arkisia onnistumisia: hyvä idea, hienosti suoriuduit tästä päivästä tai kylläpä tehtiin hieno urakka”, Hannonen kertoo.

4. Pystyt keskittymään olennaiseen

Hyvällä työpaikalla pystyy keskittymään olennaiseen, eli työntekoon. Tällöin työtä eivät häiritse kenenkään henkilökohtaisen elämän asiat, keskeytykset tai epäselvyydet työnkuvassa. Hyvällä työpaikalla ei myöskään järjestetä työtehtäviä sen mukaan, kenen kanssa tullaan parhaiten toimeen, vaan kaikkien tulee pyrkiä siihen, että hommat hoituvat kaikkien kanssa mahdollisimman hyvin. 

Lue myös: Juotko tarpeeksi vettä? Tutkimus osoittaa, että liian vähäinen määrä on yhteydessä ikääntymiseen

Lue myös: Markkinoilta vedetään saippua, jossa voi piillä infektioriski

Lähde: Helsingin Sanomat

Kilpailut

Uusimmat