Kuva: Fotolia

Työn ja opiskelun yhdistämisessä tärkeintä on asenne

17.03.2017 17:20 - Katja Nygård

Kehittämispäällikkö Antero Lammi, 39, opiskelee työn ohessa ylempää ammattikorkeakoulututkintoa, koska haluaa haastaa itseään ja oppia uutta.

Antero Lammilla on haastava työ, väitöskirja alkuvaiheessa sekä vaimo ja kouluikäinen lapsi. Sen lisäksi hän päätti vielä vuosi sitten lähteä opiskelemaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa.

Miksi ihmeessä? Millä ajalla? Mitä hyötyä?

- Pidän opiskelusta ja siitä, että voin haastaa itseäni ja oppia uutta, Lammi perustelee.

- Opiskelen siitä huolimatta, onko opiskelusta juuri sillä hetkellä hyötyä vai ei.

Lammi on viittä vaille valmistumassa Hämeen ammattikorkeakoulusta Tulevaisuuden liikennejärjestelmät -koulutuksesta. Opinnot kestävät suoritustavasta riippuen 1-1,5 vuotta ja on laajuudeltaan 60 opintopistettä.

- Opinto-ohjelma näytti kiinnostavalta, Riihimäen kampus sijaitsi sopivan etäisyyden päässä ja aikataulu sekä koulutuksen sisältö näyttivät olevan toteutettavissa, joten ajattelin, että miksipä ei.

Opinnoista pelkkää hyötyä

Lammin mukaan kaikki suoritetut opinnot löytää ennemmin tai myöhemmin myönteisenä edestään, joko oman osaamisen karttumisena tai uusina mahdollisuuksina edetä uralla. Lammi itse uskoo erityisesti ensimmäiseen. Hän nauttii työstään nykyisessä työpaikassaan Liikenneturvan kehittämispäällikkönä. Hän on koko työhistoriansa ollut eri rooleissa tekemisessä liikenteen kanssa.

Lammilla on omien sanojensa mukaan jatkuva mielenkiinto opiskelua kohtaan. Väitöskirjansa Turun yliopistossa hän päätti kuitenkin laittaa ammattikorkeakouluopintojensa vuoksi hetkeksi tauolle ja keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.

Koska Lammi työskentelee päätoimisesti liikenneturvallisuusalalla, samaa alaa opiskelemalla on ollut luontevaa löytää työn ja opiskelun välille yhtymäkohtia.

Hän kiittelee tapaa, jolla lähiopetus on järjestetty perjantai-iltoihin ja lauantaipäiviin, jolloin se on ollut mahdollista sovittaa myös työssäkäyvien aikatauluihin.

Perhe tukena

Oman osansa ajasta haukkaa myös perhe-elämä, johon kuuluvat vaimo ja 9-vuotias lapsi.

- Olennaisin asia on se, että aikataulut saa suunniteltua niin, että perhe ei kärsi. Lähimmäisten hyvinvointi on opiskelua tärkeämpää.

Puolison on helppo samastua Lammin tilanteeseen, sillä hän opiskelee niin ikään työnsä ohessa. Oman haasteensa perhearkeen tuo vielä vaimon työ, joka vie hänet pois kotoa kuudeksi viikoksi kerrallaan.

Heikompaa voisi jo alkaa hirvittää, mutta Lammi suhtautuu asiaan rauhallisesti.

- En välitä siitä, tuntuuko opiskelu mielekkäältä vai ei. Päätin jo heti alussa, että kiinnosti tai ei, vien tämän loppuun. Piste.

- Olen tottunut opiskelemaan sekä hyvin tavoitekeskeinen. En lähtenyt nytkään vain "surffailemaan".

Uusia näkökulmia

 Ylempi ammattikorkeakoulututkinto pitää sisällään paljon useista eri kanavista tulevaa tietoa, joka pitää osata etsiä ja ymmärtää sekä yhdistää ja jalostaa laajoiksi kokonaisuuksiksi.

- Tässä kohtaa omasta työstä oli hyötyä opiskelussa, koska 15 vuoden työkokemus liikenneturvallisuusalalta on luonut pohjaa käsitellä tietoa ja jalostaa sitä eri muotoihin.

- Paras anti, mitä olen opiskelusta saanut, on uusi näkökulma lisää omaan työhöni. On hienoa, että tässä vaiheessa työuraa voi vielä oppia jotain merkityksellistä.

Valmistumisensa jälkeen Lammi ei aio ihan heti ottaa esiin kesken olevaa väitöskirjaansa, mutta opiskelusta vapautuvalle ajalle hänellä kyllä löytyy jo suunnitelmia.

- Rivitaloasuntomme remonttiprojekti pitää huolen siitä, että tekeminen ei ihan heti lopu.

Kuka?

(kuva: Kaisa Tanskanen/Liikenneturva)

Nimi: Antero Lammi

Ikä: 39

Asuu: Klaukkalassa

Perhe: Vaimo ja lapsi

Työ: Kehittämispäällikkö Liikenneturvakeskuksessa

Koulutus: Liikenneopettaja ja kasvatustieteen lisensiaatti

Lue myös: Uudelle uralle? – lue vinkit alan vaihtoon

Lue myös: Haaveiletko urasta muodin parissa? - yhdistä muoti- ja bisnesosaaminen

Lue myös: Aikuisopiskelija: ”Työnantajan tuki helpotti projektia”

Kilpailut

Uusimmat