Kuva: AOP

Pikku G:n keikalla täysi hysteria - "Näin iso juttu tuli yllätyksenä"

31.03.2017 16:00 - Mikko Räsänen

2000-luvun alun suosikkiräppäri palasi esiintymislavalle yli 10 vuoden tauon jälkeen.

Pikku G eli Henri Vähäkainu oli vuosituhannen alussa suomiräpin kovin nimi, kun hänen vuonna 2003 julkaisemaa Räjähdysvaara-albumiaan myytiin yli 120 000 kappaletta. Seuraavana vuonna ilmestynyt Suora lähetys -levy rikkoi myös platinarajan lähes 40 000 kappaleen myynnillään, mutta sitten Pikku G:n ura hiipui samalla, kun koko suomiräp-buumi rauhoittui. 

Pikku G yritti vielä muutamaa vuotta myöhemmin paluuta nimellä Gee, mutta yrityksen jäätyä torsoksi, jätti hän keikkailun yli kymmeneksi vuodeksi. Tuo pitkä tauko päättyi tällä viikolla, kun Pikku G nousi lavalle opiskelijabileissä Turussa.

Tällä kertaa paluusta ei hypeä puuttunut. Alla olevalta vidoelta näkee, millaista hysteriaa keikalla koettiin. 

Pikku G oli tänään Radio Novan Aamun haastattelussa. Hän kertoi Aki Linnanahteelle ja Minna Kuukalle. ettei ollut osannut odottaa tuollaista reaktiota.

- Minulle tuli yllätyksenä, että siitä tuli noin iso juttu, hän myöntää.

Ylipäätään Pikku G:n saaminen keikalle ei ollut helppoa. Artisti vastasi aluksi kieltävästi keikkapyyntöön.

- Enhän minä muistanut enää biisien sanojakaan.

Lopulta pää kääntyi, kun Pikku G kuuli, että kyseisten opiskelijabileiden osallistujien kesken oli järjestetty äänestys siitä, minkä artistin he haluaisivat bileissä nähdä. Pikku G oli voittanut äänestyksen ja se teki artistiin niin suuren vaikutuksen, että pyörät lähtivät pyörimään.

- Soitin Honkasen Mikolle ja DJ Mista S:lle ja he ilmoittiavat olevansa heti mukana.

Nyt suuri kysymys onkin enää se, jääkö paluu tämän yhden keikan mittaiseksi, vai tullaanko keikkoja näkemään enemmänkin. Kuuntele alta Radio Novan haastattelu, jossa asiaa pohditaan. 

Lue myös: Raptori tekee comebackin! Neljä erikoiskeikkaa vuonna 2017

Kilpailut

Uusimmat