Kuva: AOP

Prinsessa Dianalle oli suunniteltu vara-häämekko - ennennäkemättömät kuvat julki

10.08.2023 09:15 - Jenni Tuusjärvi

Prinsessa Dianan ja kuningas Charlesin häät olivat mediaspektaakkeli, jonka vuoksi häämekon salaisuutta oli varjeltava huolella.

Vuonna 1997 menehtynyt Walesin prinsessa Diana avioitui entisen puolisonsa, kuningas Charles III:n (silloinen prinssi) kanssa vuonna 1981. Diana nähtiin häissä runsaassa valkoisessa hääpuvussa, johon kuului pitkä huntu, runsaat hihat ja röyhelökoristeinen kaula-aukko.

Pukusuunnittelija Elizabeth Emanuel kertoo Hello! -julkaisun haastattelussa, että Dianalle oli suunniteltu häitä varten myös toinen puku siltä varalta, mikäli alkuperäinen asu vuotaisi julkisuuteen ennen aikojaan.

- Vara-hääpuku oli suunniteltu siltä varalta, että oikean mekon salaisuus paljastuisi, Emanuel kertoo.

- Valitettavasti sitä ei koskaan käytetty, pukusuunnittelija jatkaa.

Emanuel on jakanut ennennäkemättömiä luonnoksia Dianan vara-asusta julkaisulle. Kuvat voit katsoa täältä.

Vara-asussa oli samankaltaisuuksia varsinaisen hääpuvun kanssa. Myös vara-asussa oli v-aukkoinen pääntie röyhelökoristeineen, muhkeat hihat ja runsas helma.

- Mekko valmistettiin norsunluunvärisestä taftikankaasta, jonka helmassa ja hihoissa oli kirjailtuja yksityiskohtia. Miehustaan ommeltiin pieniä helmiä, Emanuel kuvailee.

Dianan ja Charlesin häät herättivät runsaasti kiinnostusta mediassa, joten pukusuunnittelija ja hänen silloinen aviopuolisonsa varjelivat huolella hääpuvun salaisuutta.

- Mekkoa säilytettiin iltaisin metallikaapissa, jota vartioivat kaksi vartijaa. Paikalla oli joku 24 tuntia vuorokaudessa ja laitoimme luukut kaikkiin ikkunoihin. Roskakoreihin laitoimme väärän värisiä lankoja, sillä ihmiset kävivät läpi roskalaatikoita, Emanuel muistelee varotoimia.

Mitä vara-asulle lopulta tapahtui?

- En tiedä, minne se joutui. Se vain katosi, pukusuunnittelija ihmettelee.

Dianan hääpuku on itsessään legendaarinen ilmestys ja se onkin yksi kaikkien aikojen kuuluisimmista asuista. Asuun oli ommeltu yli 10 000 helmeä ja hunnulla oli mittaa lähes kahdeksan metriä.

(kuva: AOP)

Lue myös: Prinsessa Diana oli rinteiden asukuningatar - 5 ikimuistoista laskettelutyyliä

Lue myös: Prinsessa Dianan ikoninen lammasvillapaita huutokaupataan

Lue myös: Taustatietoa The Crown -sarjan ystäville - kaikki prinsessa Dianan ja Hasnat Khanin romanssista

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat