Kuva: Shutterstock

Tuhannet lapset tulevat juttelemaan Apuu-chattiin - yksi ilmiö huolettaa työntekijöitä erityisesti

21.11.2023 16:15 - Minttu Tikkanen

SOS-Lapsikylän työntekijä Roosa Kalliomaa pitää huolestuttavana sitä, että ongelmat usein kasautuvat niille, joilla menee jo alkujaankin huonosti.

Viime vuosien maailmantilanne on koetellut monen jaksamista. Myös lapset ymmärtävät, että ympärillä ovat jyllänneet vuoron perään pandemia ja sodat, siksi myös lasten kanssa aiheesta on tärkeä jutella ja purkaa lapsen huolia. Radio Novan Sunnuntaibrunssi-ohjelmassa vierailevat SOS-Lapsikylä-järjestön työntekijä Roosa Kalliomaa sekä vapaaehtoistyöntekijä Katja, jotka kertovat, miten viime vuodet ovat heijastuneet SOS-Lapsikylän Apuu-chattiin.

Apuu-chatissa 7-15-vuotiaat lapset voivat anonyymisti tulla juttelemaan turvalliselle aikuiselle. Chatissa päivystävät työntekijöiden lisäksi myös kymmenet vapaaehtoiset. Vapaaehtoistoiminnan koordinaattorina työskentelevä Kalliomaa kertoo, että sota on vahvasti esillä myös lasten kanssa käydyissä keskusteluissa.

- Käynnissä olevat sodat ehdottomasti näkyvät meidän tilastoissa ja korostuu, että lapset myös pelkäävät sitä, tuleeko sota Suomeen. He miettivät tosi paljon (asioita) ennakkoon, Kalliomaa kertoo.

Lisäksi lapset usein ymmärtävät myös arkielämän tasoisemmat asiat, kuten sen, jos omassa perheessä talous onkin yllättäen tai jo pidemmän aikaa sitten käynyt tiukaksi. Myös niistä asioista jutellaan chatissa. Kalliomaa kuitenkin muistuttaa, että chattiin hakeutuu paljon lapsia, joilla kaikki on perheessä niin sanotusti todella hyvin, mutta kodin ulkopuolista juttelukaveria kaivataan silti.

- Tilanteet ovat tosi monenlaisia. Totta kai on lapsia, jotka eivät saa kotona apua, mutta mihin tahansa meidän chattiin voi tulla lapsia, joilla on kotona turvalliset vanhemmat, mutta jostain syystä voi tuntua, että ei uskalla puhua omalle vanhemmalleen tai haluaa suojella vanhempaa, että sillä on muutenkin murheita. 

Myös huolenaiheet, joiden kanssa chattiin tullaan vaihtelevat laidasta laitaan. Katja kertoo kohdanneensa vapaaehtoistyössänsä arjen ongelmia kuten lapsia, jotka ovat vaikkapa hukanneet kotiavaimensa, mutta myös vakavia huolenaiheita kuten itsetuhoisuutta.

- Hyvin monenlaisia aiheita. Koulussa menee huonosti, kokeista tulee huonoja numeroita tai kiusataan. Sitten on vakavampiakin aiheita, kuten pahoinvointia, ahdistusta, pelkoja tai viiltelyä.

Voit kuunnella koko haastattelun alta tai Podplaysta

Ongelmilla on tapana kasautua

Positiivinen uutinen on kuitenkin se, että suurin osa lapsista voi esimerkiksi viimeisimmän kouluterveyskyselyn mukaan hyvin. Kalliomaakin kuvailee tuloksia hyvin myönteisiksi, mutta huolenaiheeksi nousee kuitenkin hänen mukaansa se, että ongelmat tuppaavat usein kasaantumaan niille, joilla menee jo ennestään huonommin.

- Valtaosa lapsista voi onneksi hyvin, mutta samaan aikaan nähdään huolestuttavia ilmiöitä. On iso joukko lapsia, jotka voivat huonommin kuin keskiverto ja ongelmat saattavat kasautua just niille lapsille, jotka voivat huonommin kuin muut, Kalliomaa kertoo.

Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon myös yhä nuorempien tekemistä ja yhä julmistuvista rikoksista. Kalliomaa kuitenkin toteaa, että SOS-Lapsikylän tilastoissa nuorisorikollisuus ei mitenkään korostu muiden nuorten ongelmien ohitse.

- Ei se mitenkään ylikorostu niissä keskusteluissa, Kalliomaa pohtii.

Apuu-chat tuntuu kuitenkin löytäneen paikkansa. Kolme vuotta sitten poikkeusolojen keskellä perustetussa chat-palvelussa on pelkästään tämän vuoden aikana aloitettu jopa 31 000 keskustelua. Katjan mukaan useinkaan ei tarvitse sanoa mitään kovin ihmeellistä, nuorelle on tärkeintä tulla kuulluksi.

- Joskus ne pienetkin sanat merkitsevät tosi paljon. Jos sanot, että sä riität ja olet hyvä noin, monesti nuori vastaa, että "Kiitos paljon, tuntui tosi hyvältä" tai "Kiitos, kun kuuntelit. Mulla ei ollut just nyt ketään, kenen kanssa jutella."

Lue myös: Mielenterveydestä kerrottavat sankaritarinat ovat ongelmallisia, sanovat uuden podcastin vetäjät - mitä tälle voi tehdä?

Lue myös: Kirjailija Miki Liukkosen muistokeräys on kerännyt jo yli 74 000 euroa - varat mielenterveystyöhön

Voice.fi, Radio Nova, Podplay ja Iskelmä kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat