Kuva: Shutterstock

Raitiovaunujen reitit muuttuvat Helsingissä syksyn tullen

09.08.2023 12:15 - Minttu Tikkanen

Monet linjat palaavat alkuperäisille reiteilleen.

Julkisessa liikenteessä siirrytään jo elokuussa talvikauteen, ja sen myötä Helsingin raitiovaunutkin muuttavat reitttejään. Talviaikataulu tarkoittaa myös tiheämpiä vuorovälejä.

HSL:n tiedotteen mukaan osa ratikoista palaa alkuperäisille reiteilleen kuten 3 ja 10, jotka jatkavat 14. elokuuta alkaen normaaleille päätepysäkeilleen poikkeusreittien päättyessä. Linja 2 palaa aikaisemmalle reitilleen Ilmalaan, mutta kulkee ainakin toistaiseksi keskustassa Kampin ja Rautatieaseman kautta eli jättäen aiemmat Ylioppilastalon, Lasipalatsin ja Luonnontieteellisen museon ajamatta. 

Myös tietyöt Pasilassa etenevät, minkä myötä myös linja 9 pääsee palaamaan normaalille reitilleen lokakuussa. Lisäksi 9 rinnalla aloittaa yölinja 9N, joka mahdollistaa näiden kahden liikennöinnin lähes ympärivuorokautisesti.

Lisää liikennöintiä tuodaan myös Länsiterminaaliin, millä yritetään purkaa laivojen saapumisaikojen ruuhkapiikkejä. Linjojen 7 ja 9 lisälähtöjä ajoitetaan osumaan yhteen laivojen kanssa, jolloin liikenne olisi vähemmän ruuhkaantunutta myös alueen asukkaille.

Lue myös: Vantaa saa kauan odotetun oman raitiovaununsa

Lue myös: Suomesta avataan suora bussiyhteys Keski-Eurooppaan

Lue myös: Sähköpotkulautojen rajoitukset ovat vähentäneet onnettomuuksia huomattavasti: "Merkittävä vaikutus"

Kilpailut

Uusimmat