Kuva: Shutterstock

Yle: Unisex-vessoista on luovuttu useassa paikassa - syynä kriittinen palaute

24.07.2023 17:15 - Lauri Kujanpää

Muun muassa sotkuisuus ja turvattomuus ovat nousseet esille palautteissa.

Unisex-vessat ovat yleistyneet viime vuosien aikana Suomessa. Kuitenkin monessa paikassa niitä on palautettu takaisin sukupuolisidonnaisiksi, uutisoi Yle

Syy löytyy kriittisestä palautteesta, jota unisex-vessat ovat keränneet. 

- Lähinnä naispuolisilta asiakkailta tuli palautetta, että kaikki asiakkaat eivät ole käyttäytyneet vessoissa kovin siististi. Sen takia palautettiin vessojen sukupuolijakoa, kertoo Kauppakeskus Rewellin toimitusjohtaja Susanna Spak Ylelle. Rewellissä osa kopeista on palautettu niin, että ne ovat vain miehille tai naisille. 

Myös Tampereen yliopistollisessa sairaalassa sukupuolisidonnaisiin wc-tiloihin on palattu. Helsinkin pääkirjastossa Oodissa unisex-vessat on taas pidetty, vaikka kritiikkiä on tullut. Oodin palvelupäällikön Kari Lämsän mukaan palaute on kuitenkin vähentynyt.

- Kesäkuussa oli tullut yksi palaute unisex-vessoista, touko- ja huhtikuussa ei yhtään. Vessoja ei ole muutettu palautteen takia. Kysyjille kerrotaan, että Oodissa on myös yhden hengen vessoja. Ne kaikki ovat sukupuolineutraaleja, Lämsä sanoo Ylelle.

Syitä, miksi kritiikkiä unisex-vessoissa on annettu, ovat muun muassa ujo pissa, häveliäisyys, sotkuisuus ja turvattomuus.

Lue myös: Vedätkö vessanpöntön aina kansi auki? Ei kannattaisi, sillä totuus on ällöttävä

Lue myös: Käytkö vessassa aina varmuuden vuoksi ennen lähtöä? Tavasta voi koitua harmia

Lähde ja koko artikkeli: Yle

Kilpailut

Uusimmat