Jippu julkaisee uransa ensimmäisen joululevyn

03.11.2014 19:49 -

Rakkauden joulu -albumi julkaistaan perjantaina 7. marraskuuta.

Rakkauden joulu -levyltä löytyy sekä Jipun itsensä valitsemia jouluklassikoita että harvemmin kuultuja helmiä. Levyllä on myös yksi Jipun tekemä laulu. Ville Riipan tuottama levy on artistille itselleen unelmien täyttymys. 

– Rakkauden joulu -levyllä sain palata juurilleni, löysin oman sisäisen ääneni sekä sen ihmisen ja laulajan, joka oikeasti koen olevani, Jippu kertoo.

Jippu esiintyy 26.11. Kummien Joulu Mielelle -konsertissa Turun Logomossa. Konsertti televisioidaan ja nähdään MTV3-kanavalla 14. joulukuuta. Lisäksi Jippu nähdään joulun alla Rakkauden joulu -kiertueella seuraavasti.

Su 16.11. Keuruu, Keuruun Kirkko

To 4.12. Helsinki, Malmitalo

Pe 5.12. Helsinki, Kallion Kirkko

Pe 12.12. Hyvinkää, Hyvinkääsali

Ke 17.12. Kerava, Pentinkulma-Sali

To 18.12. Kouvola, Kuusankoskitalo

Kiertueen liput Lippupalvelusta sekä Lippupisteestä.

Jippu on aiemmilla albumeillaan myynyt kultaa. Samuli Edelmannin kanssa tehty duettoalbumi Pimeä onni oli valtaisa menestys.

(Radio Nova, Warner Music)

Kilpailut

Uusimmat