Suosikkiyhtyeen laulaja paljastaa: Levy-yhtiö haukkui bändin superhitin, miten kävikään!

04.02.2013 14:44 -

Sunrise Avenue valmistautuu parhaillaan Big Band Theory Tour 2013 -kiertueeseen, joka starttaa Suomesta maaliskuussa. Samaan aikaan yhtye nauhoittaa uutta albumia.

Miltä huima menestys tuntuu Samu Haber?

- Ehkä meilläkin meni toi kovin hyökyaalto ohi. Nythän poikien kanssa jännitetään studiossa seuraavaa tulemista, joka on meidän tilastojen mukaan sellainen "flopimpi" albumi. Me ollaan varauduttu siihen, Samu hymyilee.

Onko Samu päässyt hyödyntämään menestystään, esimerkiksi hankkimalla jotain erityistä?

- Mä olen enemmän elellyt hyvin keskiluokkaista elämää. Matkustellut, viettänyt kesälomaa, joka meillä musiikki-ihmisillä on tammikuussa, ollut lämmössä ja lumella.

Onko yhtyettä tai sen materiaalia kritisoitu paljonkin?

- Mulla on ihan jäätävä arsenaali esimerkiksi Hollywood Hills -kappaleesta, semmosta levy-yhtiö palautetta eri kielillä. Siellä alan suuret voittajat ja menestyjät kautta aikojen, kertovat meille ja mulle: "Ei pojat, tää "snare-soundi" (virvelirumpusoundi) tulee estämään onnistumisen, ja tää ei voi olla tällainen", Samu muistelee.

- Niitä on ihan helvetin hauska lukea nyt, muusikko nauraa ja viittaa kappaleen saamaan huikeaan menestykseen ympäri Eurooppaa.

- Se on varmaan vaikeaa olla levy-yhtiön, kustantajan tai muun edustaja. Sä oot vähän hölmö, jos sä dissaat tommosen biisin, jonka myyntimieslauma kuitenkin pakottaa ekaksi sinkuksi. Sit kuitenkin pokkaillaan yhdessä palkintoja. Kaikkihan yrittää parastaan, Samu miettii.

- Oltiinkohan me Berliinissä semmoisessa tilaisuudessa, missä saatiin kulta- ja platinalevyjä. Siellä ne samat kaverit sanoivat naama vakavana: "On niin hienoa, kun kaikki heti alusta asti uskoi tähän ja ollaan yhdessä tehty duunia..."

- Sit vaan hymyilet siinä ja sanot, että niinhän se oli, Samu nauraa.

Kuuntele koko haastattelu:



Sunrise Avenue aloittaa Suomesta Big Band Theory Tour 2013 -nimisen kiertueen maaliskuussa. Lue lisää täältä

Kilpailut

Uusimmat