Onk tää hoitoainet vai mitää tää o? 6.30
Viikon aikana ehtii sattua ja tapahtua. Nämä aiheet eivät välttämättä ole olleet isoimmilla otsikoilla kirjoitettuja, mutta Ilen ja Minnan mielestä ansaitsevat muistijäljen ihmisten mielissä
Onko maailma kuitenkin vähän erilainen naisen ja miehen vinkkelistä? Tähän saadaan vastaus, kun Minna ja Ile ottavat kantaa asioihin omista lähtökohdistaan. Odottavatko Minna ja Ile erilaisia kuvia Marsista? Onko ostoksille mentävä kauppalapun kera vai ilman? Mm. näihin ja moniin muihin kysymyksiin löytyy hyvin erilaisia vastauksia riippuen siitä, havannoidaanko maailmaa Minnan vai Ilen perspektiivistä.
Viikon virallinen varoitus 8.10
Kaikki ei mene aina putkeen. Minna ja Ile nostavat epäkohtia esille ja jakavat Viikon Virallisen varoituksen.
Katso, mitkä tahot ovat saaneet maininnan rikkeistään.
Saattaa olla, että jossain vaiheessa Ilen ja Minnan pitää keksiä rangaistuksia, jos jokin taho ei ota opikseen Virallisesta varoituksesta vaan jatkaa kaikesta huolimatta töppäilyjään.
Aamukymmenestä kahteentoista koko Radio Novan väki pitää sinulle seuraa. Tarjolla on mm. novalaisten fiiliksiä eletystä viikosta, tulevan viikonlopun odottelua, tällä hetkellä mietityttäviä asioita, haastatteluja sekä puhuttuja kolumneja.
Perjantai perjantai! pe klo 6-10
Perjantai perjantai All Stars! pe klo 10-12
(Radio Nova)