Nimetön nakuttaa kolmannella singlellään tiukkaa jenkki/indie/poppia! Kuinka mä susta tykkään on ehdottomasti yksi kesän 2012 mukaansatempaavimmista uutuuksista. Kesähitti?

Vuonna 2008 Joonas Angeria (kosketinsoittaja, biisinkirjoittaja) ja 
Lauri Hämäläinen (tuottaja, biisinkirjoittaja) tutustuivat toisiinsa Internetin välityksellä. Samalla kun kappaleet alkoivat löytää muotoaan, kävi nuori orkesteri läpi kasvukipujaan ja muotoutui lopulta nykyiseen kokoonpanoonsa,
jota luotsaa kaunis ja lahjakas Inka Halme.


Nimettömän alkutaival on ollut upea. Yhtyeen kaksi ensimmäistä singleä, Kuuleeko kukaan ja Peili, ovat kivunneet radioiden soitetuimpien kappaleiden joukkoon. Debyyttialbumi En jää tuleen makaamaan, julkaistiin 25.04.2012.

Radio Novan musiikkipäälikön Mikko Harjunpään kuvaa yhtyeen uutta Kuinka mä susta tykkään -biisiä seuraavasti:
-
Teksti on liikuttavan naiivi, mutta samalla virkistävän raikasta "tytöt, pojat ja tykkääminen" tematiikkaa. Nimettömän musiikki on saanut lämpimän vastaanoton kuuntelijoiltamme, katsotaan kuinka käy tälle?

Kuuntele biisi TÄÄLLÄ (Spotify)

Mitä tykkäät biisistä? Kommentoi!

(Radio Nova)

Kommentit Näytä

Uusi kommentti