Kuluttaja-asiamies puuttui Elisan kampanjoihin - tärkeän tiedon puuttuminen johtaa asiakkaita harhaan

Kuluttaja-asiamies vei asian markkinaoikeuden päätettäväksi.

3-vuotias lapsi liikkui yksin kadulla - poliisin mukaan vanhemmat selvitetty

Itä-Suomen poliisilaitos kertoi tapauksesta eilen.

Ennen juhannusta moni suomalainen tekee puusaunalle saman toimenpiteen

K-Raudan data kertoo suomalaisten vaihtavan kiuaskivet usein ennen joulua ja juhannusta.

Kilpailut

Uusimmat

Uusimmat

Tapauksesta saatetaan joutua ilmoittamaan poliisille.
Jokirapukannat ovat heikentyneet 2000-luvulla.
Kuluvan viikon sateet mahdollistavat myös juhannuskokkojen polttamisen suuressa osassa maata.
Henkilöltä löydettiin yhteensä kolme väärennettyä seteliä.
Myös kaikki Suomen Michelin-tähdet säilyivät.
Kontin sisälämpötila ehti nousta tukalan kuumaksi, ennen kuin miehet pääsivät Pelastuslaitoksen avustuksella ulos kontista.
Juoksija Topi Raitasen piti avata kisakautensa Paavo Nurmen kisoissa.
Kuluttaja-asiamies vei asian markkinaoikeuden päätettäväksi.

Error - Virhe: 0 - Radio Nova

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.