Club For Five viihtyy Kiinan-keikoillaan vaikka isoveli valvoo

09.11.2015 16:34 -

Club For Five on tehnyt a cappella -musiikkiaan jo melkein 15 vuoden ajan. Tuorein bändin omia kappaleita sisältävä Ennen tätä hetkeä -albumi ilmestyi lokakuussa. Kysyntää suositun keikkabändin konserteille on jo kotimaan ulkopuolellakin, kaukomailla asti.

Jo perinteeksi muodostuneen kotimaan joulukiertueen jälkeen Club For Five suuntaa Kiinaan. Jättimäinen maa on tuttu viisikolle jo ennestään. Basso Tuukka Haapaniemi kertoo vierailuja olevan takana jo puolisen tusinaa.

– Mehän käydään vakituisesti siellä esiintymässä. En edes muista, onko tuleva toukokuun 2016 kiertue jo kuudes Kiinassa, kun ollaan siellä niin paljon hypätty. Olemme aina innoissamme, kun pääsemme sinne lähtemään ja nauttimaan siitä kulttuurista.

Ensimmäisillä kerroilla kiinalaiset isännät veivät suomalaisia katsomaan nähtävyyksiä ja ruokailemaan. Yhtyeen jäsenille Maija Sariolalle, Susanna Hietalalle, Jouni Kannistolle, Juha Viitalalle ja Haapaniemelle oli siis järjestetty yllin kyllin ohjelmaa. Ajan mittaan Club For Five on päässyt liikkumaan kaupungeissa enemmän omien mieltymystensä mukaan.

– Toki se, että ne kaupungit ovat niin valtavia, vaikuttaa siihen, että liikkuminen tapahtuu yleensä joko hotellin tai keikkapaikan lähistöllä. Shanghaissa olen kyllä seikkaillut metrossa yksin ja kyllähän tällainen 190-senttinen ja satakiloinen voikin siellä hyvin yksin liikkua.

Haapaniemi sanoo, ettei hän koe kiinalaisten isäntien tarkoituksella näyttäneen tai jättäneen näyttämättä joitakin paikkoja. Yhtyeen konserteissa isoveli kyllä valvoo ja se on avoimesti bändille myös kerrottu.

– Ennen konserttia meidän managerille on monessa paikassa tultu sanomaan, että valtio tai hallitus on paikalla. Kaikki meidän esitettävät biisit hyväksytetään etukäteen jossain Kiinan hallintoelimessä. Kaikista sanoituksista pitää olla kiinankieliset käännökset. Olemme kuitenkin saaneet esittää muun muassa Brothers In Armsin, Haapaniemi kertoo. – Sehän on kuitenkin aika diippiä kamaa.

Brothers In Arms on brittiyhtye Dire Straitsin kappale vuodelta 1982. Se kirjoitettiin samana vuonna, jolloin yhtyeen synnyinmaa kävi lyhyen Falklandin sodan Argentinan kanssa. Britannialle hävityn sodan seurauksena Argentiinan sotilasjuntta kaatui ja maa palasi demokratiaan. Falklandin sotaa on myöhemmin kritisoitu resurssien ja ihmishenkien tuhlaamisesta ja sen on sanottu olleen silloisen Iso-Britannian pääministeri Margaret Thatcherin keino saada nostettua omaa ja konservatiivipuolueensa kannatusta. Brothers In Arms on ajan mittaan noussut symboliseksi kappaleeksi, jota soitetaan nykyisin paljon myös sotilashautajaisisissa.

– Mutta emmehän me toki ole menneet sinne Kiinaan mitään Madonnan ”vapauttakaa Tiibet” -julistusta menneet tekemään, huomauttaa Haapaniemi.

 

Kiinalainen pop kuulolstaa vanhanaikaiselta

Yleisö Kiinassa innostuu samoista asioista kuin suomalaisetkin. – Kun hassutellaan äänellä, se on aina hauskaa ja tai jos me tehdään joku cover-versio jostakin tunnetummasta länsimaisesta hitistä, siitä kyllä innostutaan.

Yksi on kuitenkin yli muiden.

– Mehän esitämme siellä lauluja suomeksi, englanniksi, venäjäksi ja kiinaksi. Kyllähän aplodeja saavat eniten meidän kiinankieliset biisit: olemme opetelleet kiinalaisia lauluja ja muutamasta omasta kappaleestamme olemme tehneet kiinankielisen käännöksen. Onhan se varmaan eksoottista, että Suomesta tulee porukkaa laulamaan heille kiinaksi.

Kiinaksi laulaminen on helpompaa kuin puhuminen, kertoo muusikko. Laulaessa ei tarvitse kiinnittää huomiota äänen korkeuden vaihteluun, vaan saa keskittyä melodiaan ja sanoihin.

– Kielessä on muutama äänne, jotka vaatiivat paljon paljon treeniä. Lähinnähän kiinaksi laulaminen on meille ulkoa opettelua eli sanojen kautta tavujen painamista mieleen. Meillä on kuitenkin käännökset biiseistä, joita lauletaan, jotta voidaan myös tulkita niitä kappaleita. Muutenhan se jäisi aika ohueksi.

Haapaniemi kertoo, että kiinalainen popmusiikki kuulostaa länsimaisen ihmisen korviin jollain tavalla lapselliselta.

–Se kuulostaa siltä kuin otettaisiin meidän vanhempia iskelmiä ja laitettaisiin ne pop-tuubin läpi. Siellä mennään isosti ja samantyylisillä soundeilla kuin meillä, mutta musiikin tuotanto on paljon yksinkertaisempaa. Mietimme niitä biisejä kuunnellessamme, että ovatko ne todella tältä vuosituhannelta. Toki Kiina, ja Aasia ylipäätään, on valtavan suuri alue, että sieltä löytyy monipuolista musiikkia, kertoo basso.

Club For Five lähtee joulukiertueelleen Järvenpäästä 25. marraskuuta. A cappella -ryhmä esiintyi Nova Stagella jouluisessa hengessä vuonna 2013.

Joulua 2015 -kiertue:

Ke 25.11. Järvenpää
To 26.11. Hyvinkää
La 28.11. Vihti, Punaisen Ristin hyväntekeväisyyskonsertti
Ke 02.12. Hämeenlinna
To 03.12. Oulu
Pe 04.12. Kuopio
Ti 08.12.  Jyväskylä
Ke 09.12. Helsinki
Pe 11.12. Joensuu
Su 13.12. Helsinki (2 konserttia)
Ti 15.12.Lahti
To 17.12. Turku
Pe 18.12. Pori
Su 20.12. Helsinki (2 konserttia)
Ma 21.12. Espoo
Ti 22.12. Tampere

Kilpailut

Uusimmat