Sentencedin Sami Lopakan esikoisessa kiertuebussissa nukutaan arkuissa

21.02.2014 20:52 -

Vuonna 2005 lopettaneen Sentencedin kitaristin Marras-niteessä muusikon elämä näyttäytyy synkkänä ja raskaana. Fiktiivinen tarina on saanut sytykkeensä Lopakan omista kiertuekokemuksista, vaikka oululaismuusikko kieltääkin olevansa kirjan piinatun Hautamaan alter ego.

Sentencedin kuolemaa käsittelevistä sanoituksista pääasiasiassa vastannut Lopakka viljelee Marras-kirjassaan mustaakin mustempaa huumoria.

Siinä, missä vaikkapa losangelesilaisen glam rock -pumppu Mötley Cruen Törkytehdas-kirjassa rock-kiertueella olossa oli kimallusta ja glamouria, ryvetään Marraksessa sananmukaisesti kurat housussa ja epätoivoisesti maailman turuilta kotiin ikävöiden, juoppohulluuden rajamailla keikkuen. Päähenkilön, Hautamaan vaimo on kotimaassa liki viimeisillään raskaana ja muusikko kokee jatkuvasti kasvavaa syyllisyyttä siitä, ettei ole vaimonsa tukena peläten, ettei ehdi takaisin mukaan synnytykseen. Pullokin on laiha lohtu ja muuttuu rengistä isännäksi.


Joku roti olisi saatava

Kirjan Budapest-luvussa kitaristi Hautamaa karkaa muulta yhtyeeltä harhailemaan kaupungille ja päätyy kommunistisella krääsällä koristeltuun pizzeriaan, jossa rasvakiekosta jää pöytään yli puolet mutta sen kaveriksi ostetun viinipulloon pohjalle ei pisaraakaan.

"Joku roti juomiseen oli saatava ja pian. Minulla ei ollut aavistustakaan, miten se tapahtuisi. Huoli vaimosta, kasvava lavakammo, edellisten päivien juomisesta saostuva ahdistus… viina helpotti niitä kaikkia, mutta se piti osata annostella oikein. Ilmankaan en uskonut pärjääväni. Tien päällä miehen pahin vihollinen oli mies itse." (Marras)

Muusikoiden suhtautumista kiertue-elämään kuvaa se, että keikkabussin petejä kutsutaan arkuiksi.  Lopakka sanoo, että vaikka kirjassa onkin suurta liioittelun makua, on kiertue-elämä äärimmäisen raskasta.

– Mutta jos bändiä meinaa viedä eteenpäin, se on välttämätön paha, vaikka siinä menee oma psyyke aivan palasiksi. Ja sillä mentaliteetilla sitten mekin mentiin: tehtiin Sentencedin kanssa kymmenen kuukauden reissua.  Siinä piti vain olla ja pyristellä, vaikka suoraan sanottuna ei se ketään ihan hirveästi napannut. Olihan välillä aina kuitenkin se tunti-puolitoista illassa, joka palkitsi, eli suora kontakti yleisöön.

Pidemmän päälle kiertue-elämä on lähempänä painajaista kuin todellisuutta. Aina ei tullut edes ruokarahoja, mutta pahinta kaikesta oli se, että tuli kyllä ilmaiset juomat joka päivälle. Se ei johda mihinkään hedelmälliseen lopputulokseen, naurahtaa Lopakka kuivasti.


Oulun synkistelijät lopettivat huipulla

Sentenced syntyi Muhoksella Oulun kupeessa 1980-luvun lopulla ja lopetti uransa huipulla vuonna 2005. Se teki 16 vuoden aikana kahdeksan studioalbumia ja kymmenisen kiertuetta sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa.

Kalmankaipuuta huokuvaa ja melodista raskasta rockia soittava yhtye ei koskaan saavuttanut samanlaista suosiota kuin samoihin aikoihin maailmalle kurotelleet, kaupallisesti helpommat HIM, Nightwish ja The Rasmus. Se on silti yksi Suomen merkittävimmistä raskaan musiikin nimistä, ja sen levyjä on myyty yhteensä miljoonaa kappaletta.

Lopakka kieltää kirjan kertovan suoraan Sentencedin kiertuematkoista, vaikka yhtyeen fani voikin kuvitella kirjan Hautamaan, Raunion ja Korpisuon tilalle oikeaa lihaa ja verta olevat Lopakan, Laihialan, Tenkulan, Kukkohovin tai muut yhtyeessä soittaneet jäsenet.

– Otin omat bändikokemukseni bensalammikoksi, johon nakkasin tulitikun ja kirjoitin sitten, mitä lystäsin. Kesti kuukausia löytää oikea tasapaino hyvin kirjassa keskeisessä roolissa olevien huumorin ja ahdistuksen välillä niin, etteivät ne riko toisiaan. Kun se löytyi, tuntui, että löytyi samalla vihdoin se oma äänikin.

Sentenced on edelleen oululaisten ylpeydenaihe ja siellä yhtye heitti myös vihoviimeisen keikkansa lokakuussa 2005. Show päätyi myös DVD:lle Buried Alive.

– Voin sitten lapsenlapsillekin sitten joskus heittää, että katsokaa, ukki on ollut aivan sairas ukko!



Kapakassa Lopakka saa kuitenkin "kaupunnilla" olla rauhassa.

– Pohjoisen koodi on sellainen, että jos siellä tunnistetaankin, niin ei sitä näytetä. Ja jos kerran kolmessa kuukaudessa käyn kaljalla, en siellä haluakaan tuntemattomille jutella, naurahtaa Lopakka.


Ajokunto ja optimaalinen kirjoituskunto eivät kohtaa

Suomen kielen maisteri oli haaveillut kirjan kirjoittamisesta ja julkaisemisesta pitkään. Kustantajan näytettyä käsikirjoitukselle vihreää valoa miehestä tuntui suorastaan "ruumiista irtautumiselta".

– Nyt tuntuu, että on saavuttanut jotain. Mutta olihan siinä kyllä helvetinmoinen homma, 350 sivun kirjoittamisessa, kuvailee kitaristi. Kahden lapsen isä totesi pian, ettei kirjoittamisesta työpäivän päätteeksi tullut mitään.

– Se oli sellainen vuoden mittainen puserrus. Viikonloppuisin kirjoitin täysiä päiviä, sen se vaati. Kirjoittamista on myös tehtävä säännöllisesti, ettei itse tipahda siitä tarinasta ulos, siihen pitää mennä syvälle. Voin sanoa, että muutaman kaljan jälkeen kirjoittaminen sujui parhaiten: ajokunto ja optimaalinen kirjoituskunto eivät kohtaa koskaan.  Mutta jos ottaa vähänkin liikaa, se karkaa täysin käsistä.  Silloin tulee pelkkää sontaa.

Kotona ymmärrettiin unelmaan uppoutuminen.

– Perhe oli välillä yllättynyt, jos edes kävin viikonloppuna olohuoneessa. Olen totta kai kiitollinen, että he ymmärsivät, että tällainen pakonomainen tarve oli minulla olemassa, ja että sille on annettava tilaa.

 

Oulusta löytyy  lahjakkuutta

Sentenced on edelleen oululaisten ylpeydenaihe, ja siellä yhtye heitti myös vihoviimeisen keikkansa lokakuussa 2005. Show päätyi myös konsertti-DVD:lle Buried Alive.

– Voin sitten lapsenlapsillekin sitten joskus heittää, että katsokaa, ukki on ollut aivan sairas ukko!

Pohjoinen asuu syvällä Lopakassa. – Asun Oulun lähistöllä ja siellä olen koko ikäni asunut. Eipä sieltä ole ollut haluakaan päästä etelämmäksi. Monesti olen miettinyt, että jos johonkin lähdetään, niin sitten vielä pohjoisempaan!

Kapakassa Lopakka saa kuitenkin "kaupunnilla" olla rauhassa. – Pohjoisen koodi on sellainen, että jos siellä tunnistetaankin, niin ei sitä näytetä. Ja jos kerran kolmessa kuukaudessa käyn kaljalla, en siellä haluakaan tuntemattomille jutella, naurahtaa Lopakka.

Kitaristin mukaan Oulu on musiikillisesti yllättävänkin tuottelias kaupunki.

– Pinnan alla kytee. En seuraa meininkiä mitenkään säännöllisesti, mutta aina välillä kun törmäilee yöelämässä tai jossain muualla näihin uusiin tekijöihin, löytyy mielen paloa ja osaamista.

Musiikki on läsnä edelleen myös Lopakan elämässä, nyt vuonna 2000 uponneen ja miehistönsä mukanaan vieneen venäläisen ydinsukellusveneen mukaan nimetyn KYPCK-yhtyeen muodossa. Venäjänkielistä doom metallia soittava yhtye julkaisee kolmannen albuminsa Imena Na Stene tänä keväänä.

– Musiikki on edelleen vahvasti läsnä, se on purkautumiskanava. Tosin KYPCKin (suomalaisittain Kurskin)  kanssa se on enemmän kulttuuritoimintaa ja monin tavoin ammattimaisempaa. Siinä luomisvaiheessa touhu on kuitenkin ihan saman laista kuin ennenkin: laitetaan kaikki peliin ja katsotaan, mitä tapahtuu. Ja vaikka KYPCKin venäjäksi sanoitetulla telaketjumetallilla on mahdollisimman huonot kaupalliset lähtökohdat, se on jollain kierolla tavalla alkanut toimia. Meillä Suomessa se on päässyt listoillekin ja rajan takana se on otettu suurella lämmöllä vastaan.

Määräaikainen työkomennus projektipäällikkönä korkeakoulutettujen työllisyyttä edistävässä hankkeessa loppuu näillä näkymin lokakuussa, ja silloin Lopakka aikoo aloittaa uuden kirjan kirjoittamisen, jossa aihe on uusi, mutta tutun tyly tyyli jatkuu. 

– Toivottavasti pääsen kirjoittamaan kirjaa ihan kokopäiväisesti. Sitä en ole päässyt vielä koskaan tekemään.

(Radio Nova)

Kuva: Like Kustannus
 

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat