Huijauksia on voinut levitä niin viestitse kuin sosiaalisessa mediassakin.
Huijausviesteissä on väite vastaanottajan rikollisesta toiminnasta sekä vaatimus antaa nopeasti selvitys sähköpostitse.
Verohallinnon mukaan erilaisten huijausviestien määrä on kasvanut parissa vuodessa hurjasti.
Viestien avulla rikolliset yrittävät päästä käsiksi uhrin verkkopankkiin.
Radio Novan Päivässä pohdittiin, miten saadaan palautettua kaapattu facebook-tili takaisin omaan käyttöön. Kuumassalinjassa käsiteltiin tällä viikolla erilaisia juhannustraditioita ja aihetta, kun tuntematon puuttuu lapsen kasvattamiseen. Facebookissa kiertelee huijausviesti Niina Backmanin nimissä. Tähän ikävään huijaukseen liittyen, kuulijamme Tomi soitteli Niinalle Novan studioon.
Radio Novan Aamussa tänään kiinnostusta herätti Barbie -elokuva, jonka takia pinkit maalit ovat loppuneet maailmasta. Minna mouhoaa jälleen siitä miksi WC-pöntön kansi pitää olla kiinni vessaa vedettäessä! Mukana myös viestikimara, keskustelua matkailusta, sekä Kimmon Ikean reissu! Entä miksi metri on metri?
Viestien tilinumeroon ei pidä mennä maksamaan mitään.
Kalasteluviestit leviävät tällä kertaa Facebook Messengerissä.
Toisinaan viranomaisten viestit ovat myös ihan aitoja, vaikka liikkeellä on paljon huijauksiakin.
Viestit voivat sisältää linkkejä tai liitteitä.
Huijausviestejä on liikkeellä esimerkiksi sähköpostitse, sosiaalisen median kanavissa, tekstiviestinä ja pikaviestipalveluissa.
Heinäkuun aikana tapauksia on raportoitu useita.
Kuvakaappauksessa kerrotaan Suomen ryhtyvän keräämään joukkoja kiristyneen sotatilanteen vuoksi. Kyseessä on huijausviesti, johon ei tule missään nimessä uskoa.
Huijauksesta on liikkeellä useita variaatioita.
Radio Novan Iltapäivässä Suvi ja Esko on havahtunut siihen, että alkaa olemaan jo aika kylmä ja talvi tekee tuloaan.
Haittaohjelmaa levittävissä tekstiviesteissä on voinut olla mukana vastaanottajan nimi, ilmoittaa Kyberturvallisuuskeskus.