Lentoemännillä on lennoilta sellaistakin tietoa, jota tavallinen matkustaja tuskin tulee ajatelleeksi.
Lentoemännillä on lennoilta sellaistakin tietoa, jota tavallinen matkustaja tuskin tulee ajatelleeksi.
Saako lentokoneen istuimen selkänojan laskea? Lentoemännällä on asiaan selkeä kanta.
Muun muassa penkin takaosassa oleva tasku on Kat Kamalanin mukaan täynnä monenlaisia pöpöjä.
Äidin mukaan tyttö oli jo sininen ja näytti pian menettävänsä tajuntansa, ennen kun kurkkuun juuttunut sipsi irtosi.
Brittiläinen lentoyhtiö poisti meikkauspakon lentoemänniltään.
Lentohenkilökunnan ulkonäköön puututaan jopa korvakoruja myöten.
Tämän aamun lennolla eväinä oli alatoopit, voikkulit ja maitoa kossupullossa ja lentoemäntä sai nykiä hameenhelmaa alaspäin nälkäisten lukijamatkalaisten edessä. Toteemieläin Ozzy Osbournekin herää öisin pissalle mutta onko Aki jo niin vanha, että voi todeta että tää oli tässä...Käsi tyynyn alle, suu jesarilla tukkoon ja raajat haltuun kelmulla. Aamun tiukka paketti haltuun linkistä alla
Vanhempi sai hengähtää hieman, kun lentoemäntä tarjosi auttavan käden pienokaisen kanssa.
Lentoemännän työ ei välttämättä ole mitään glamouria.
Torstaina oli mäkihyppy mielessä, mutta eikös se ole aina? Kuuntelijat olivat huolissaan Minnan mummokärryn aiheuttamasta villityksestä. Mikä sai Akin pettymään syvästi? Mikä sai Minnan hyppäämään lentoemännän korkokenkiin?
Lentoemäntä viihdytti odottavia matkustajia tanssimalla hittibiisin tahdissa. 
MTV3 Matkailu -sivusto kokosi yhteen legendaarisia lentokuulutuksia, joissa näpäytetään työtovereita ja tietysti meitä matkustajia. Kerro millaisiin erilaisiin kuulutuksiin sinä olet törmännyt?