Artistilta ei olla kuultu uutta musiikkia sitten vuoden 2017. Nyt asiaan on tullut muutos.
#Metoo-ilmiö on vallannut sosiaalisen median. Sillä naiset kertovat kokeneensa seksuaalista häirintää elämänsä aikana.
Päästä mut sisään -kappaleessa laulaja on joutunut rappukäytävään, eikä pääse kotiinsa.
Muusikko Karri Koira on kiitollinen siitä, että hän on saanut keikkailla ahkerasti pitkästä julkaisutauosta huolimatta.
Muusikko Karri Koiralta on tullut uutta musiikkia. Artisti vinkkaa myös, miten kiinnostavaan ihmiseen tehdään vaikutus.
Juhannuksen ulkomaisista maailmantähdistä suurimmat odottavat vielä julkistustaan, mutta jo nyt voidaan esiintyjälistaan listata suuri joukko DJ-huippuja sekä dancen ja rapin mestareita.
Särren kesäkuussa julkaistu Hesan Naiset ft. Karri Koira -biisi on kasvanut hitin mittoihin ja saavuttanut kultalevyrajan yli kahdella miljoonalla kuuntelulla suoratoistopalveluissa.