Varoitus koskee kolmea hilloerää.
Radio Novan Aamussa mietitään parinvaihtoa ja etsitään laulua. Mitä kuuluu Minnan tulevaan viikonloppuun ja aiheuttaako se kännipuheluita? Mukana myös viikonlopun ruokavinkki, kuuntele jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamussa Minna miettii rakettirepulla lentämistä ja Aki on sanojensa mukaan käynyt lenkillä. Parta-Markus nostalgisoi tv-sarjoilla ja Minnalla on tästä myös sanansa sanottavana, kuuntele parhaat palat tästä!
Itse tehty hillo kauniissa lasipurkissa on mainio lahja vaikkapa ystävälle.
”Onneksi kakkuun ei eksynyt kuin puolet purkin sisällöstä”, Andreas kertoo.
Näihin herkkurulliin tarvitset vain mansikkahilloa tai murskattuja mansikoita sekä voitaikinalevyjä.
Lettukestit ei jätä ketään koskaan kylmäksi. Lettukakun voit tehdä niin, että levität täytettä lettujen väliin tai koristelet vain päällimmäisen letun, jos kaikkea ei tule syötyä kerralla. Täällä kertaa lettuhin lisätään nokkosia, terveellisyyttä tuomaan ja itsetehty raparperihilloke syntyy käden käänteessä ja pesee kaupan hillot mennen tullen!