Kuva: AOP

Sinkkuelämää-faneja odottaa iloinen uutinen - Kim Cattrall palaa viimein rooliinsa And Just Like That -sarjassa

01.06.2023 14:15 - Minttu Tikkanen

Cattrall palaa uudella kaudella vain hetkellisesti.

Sinkkuelämää-sarjan fanit ovat saaneet viime vuosina palata rakkaiden muistojensa äärelle, kun sarjan jatko-osa And Just Like That ilmestyi. Paluusta huolimatta uupumaan jäi kuitenkin monen suosikkihahmo Samantha, jonka näyttelijä Kim Cattrall oli ainoa kärkinelikosta, joka ei sarjaan palannut.

Uudella, nyt valmisteilla olevalla toisella kaudella on kuitenkin toisin. Sarjaa esittävän HBO Max -suoratoistopalvelun tiedottaja vahvistaa uutiskanava CNN:lle, että Cattrall tullaan hetkellisesti näkemään sarjassa.

Samanthan seikkailuja ei kuitenkaan päästä pidemmän päälle seuraamaan, sillä Cattrall esiintyy ainoastaan yhdessä kohtauksessa. Kohtauksessa sarjan mukaan sittemmin Lontooseen muuttanut Samanthan hahmo puhuu autossa puhelimessa Carrien hahmon kanssa. Elokuvalehti Varietyn mukaan Cattrallin kohtaus on kuvattu maaliskuussa, eikä hän ole edes kuvausten aikana tavannut sarjan muita pääosaesittäjiä Sarah Jessica Parkeria, Cynthia Nixonia ja Kristen Davisia. 

Aiemmin Cattrall on kieltäytynyt toistuvasti palaamasta rooliinsa. Hän ei ole vielä kommentoinut päätöstään sittenkin palata.

And Just Like Thatin ensimmäinen kausi ilmestyi joulukuussa 2021 HBO Max -suoratoistopalvelussa. Toista kautta kuvataan parhaillaan, ja se käynnistyy 22. kesäkuuta. 

Lue myös: Kim Cattrall on otettu, että hänen hahmoaan ikävöidään vielä kuusikymppisenä: "Harvinaista tällä alalla"

Lue myös: And Just Like That saa vahvistetusti toisen tuotantokauden: "Emme malta odottaa"

Lähteet: CNN, Variety

Kilpailut

Uusimmat