Kuva: Antti Rastivo

Tuore suomalainen toimintaelokuva ampaisi räjähdysmäiseen suosioon myös Yhdysvalloissa

01.05.2023 12:15 - Minttu Tikkanen

Elokuvaa on katsottu sankoin joukoin Suomessakin.

Alkuvuodesta kotimaisen elokuvateatteripotin räjäyttänyt toimintaelokuva Sisu levitettiin nopeasti myös Yhdysvaltoihin. Kotimainen suosio enteili suosiota myös maailmalla, sillä elokuva nousi heti ensi-iltapäivänään Yhdysvalloissa katsojien suosioon.

Avauspäivänään Sisu ylsi koko Yhdysvaltojen 10 elokuvateattereissa katsotuimman elokuvan joukkoon sijoittuen sijalle kuusi. Elokuva rohmusi ensimmäisen esityspäivänsä aikana 1,2 miljoonan euron lipputulot. 

Suomessa Sisu on vetänyt elokuvateattereihin jo 150 000 katsojaa. Elokuvaa on myös palkittu muun muassa Sitgesin kansainvälisillä elokuvajuhlilla, joilla se sai parhaan elokuvan palkinnon.

Elokuvan on ohjannut Jalmari Helander, joka on vielä suurelle yleisölle tuntemattomampi, mutta jota havitellaan nyt ohjaamaan myös ulkomaille.

Lapin erämaassa kuvattu Sisu sijoittuu toisen maailmansodan aikaan ja seuraa yhtä miestä, joka epätoivoisesti pakenee natsien tuhopartiota. Elokuva sisältää voimakasta väkivaltaa, joten se ei välttämättä sovi kaikista herkimmille.

Lue myös: Hollywood havittelee Sisu-ohjaaja Jalmari Helanderia - "Olen aika varovainen"

Lue myös: Valtavaan suosioon noussut kotimainen uutuuselokuva nähdään pian myös Yhdysvalloissa

Lue myös: Uusi kotimainen toimintaelokuva oli viikonlopun ylivoimaisesti katsotuin

Kilpailut

Uusimmat