Kuva: AOP/Timo Korhonen

Koomikko Ali Jahangiri aloittaa K-kauppiaana: "En olisi uskonut"

14.04.2023 19:15 - Minttu Tikkanen

Myymälä sijaitsee hyvin keskeisellä paikalla.

Koomikkona tunnettu Ali Jahangiri avaa ensimmäisen oman K-kauppansa Helsingin keskustaan, kerrotaan K-Marketin tiedotteessa.

Helsingin Kampissa sijaitseva K-Market Pikku-Kamppi vaihtaa uuden kauppiaan myötä myös nimensä K-Market Biilitaloksi viitaten Autotaloon, jossa myymälä tarkalleen sijaitsee.

Jahangiri suhtautuu uuden alkuun innostuneesti.

”En olisi uskonut, että ensimmäinen kauppani on näin ytimessä. Kaupungin keskustassa on oma juttunsa. Haluaisin pidemmällä tähtäimellä tehdä kaupasta paikan, jossa slangi voisi elää ja näkyä”, Jahangiri kuvailee tiedotteessa.

Jahangirillä on kaupalle myös tärkeitä ja kunnianhimoisia tavoitteita. Hän haluaa, että esimerkiksi hävikin torjunta näkyy kaupan arjessa.

Keikkailu ei jää, mutta vähenee

Jahangiri ei ole kauppiaan työn myötä täysin lopettamassa keikkailua stand up -koomikkona, josta hänet erityisesti tunnetaan.

Jahangiri kertoo tiedotteessa saaneensa stand upista vuosien varrella paljon. Uusien töiden myötä hän joutuu kuitenkin vähentämään keikkailuaan jonkin verran.

”Stand up on antanut minulle paljon, mutta nyt on oivallinen hetki rakentaa myös uutta uraa komiikan rinnalle ja jatkoksi. Vielä siis nähdään keikoilla, mutta vähemmän ja valikoidummin", Jahangiri myöntää.

Lue myös: Näyttelijä Satu Silvon suosittu kasvisruokaravintola hakeutuu konkurssiin: "Surullinen päivä"

Lue myös: Julkisuudesta tuttu huippukokki Tomi Björck sulkee ravintolansa yllättäen: "Raskain mielin"

Kilpailut

Uusimmat